tiistai 7. lokakuuta 2014

Mieleenpainuvimmat esitykset.

Paljon melua teatterista ja Teatterikärpäsen puraisuja 2 ovatkin jo listanneet omat mieleenpainuvimmat esityksensä vuosien varrelta. Nyt on minun vuoroni jollakin tavalla listata minulle kaikista tärkeimmät esitykset viime vuosilta. Tehtävä on äärimmäisen vaikea, mutta yritetään. :)

Selasin listausta lähemmäs 500 esityksestä, jotka olen elämäni aikana nähnyt. Pystyin nostamaan sieltä 20 mieleenpainuvinta.


DRAAMA

Tanssiteatteri Minimi: Sulaketta lainaamassa (2009)
Ohjaus: Mikko Roiha
Roihan ensimmäinen tanssiteatteriohjaus jäi kytemään mieleeni. Finnhitsit ja vähäpuheisuus iskivät minuun jo lukioikäisenä.

Tampereen Työväen Teatteri: Niin helppoa on rakkaus (2009)
Ohjaus: Pasi Lampela
Lampelan tavattoman intiimi ja realistinen ohjaus suorastaan pelotti. Näyttelijät Jaana Oravisto, Pentti Helin, Heidi Kiviharju ja Samuli Muje tekivät uskomattoman hienoa työtä. 

Teatteri Siperia: Pää edellä (2010)
Ohjaus: Anna-Elina Lyytikäinen
Siperian ammattinäyttelijät ja yli 60 nuorta esiintyivät vanhassa uimahallissa - jo omituinen paikka ihastutti minua valtavasti. Nuorten voimakas energia ja into tehdä teatteria oli kadehdittavaa.

Tampereen Työväen Teatteri: Fanny ja Alexander (2010)
Ohjaus: Tiina Puumalainen
Yksi koskettavimmista esityksistä, joita olen nähnyt. Muistan kuinka vollotin jo ensimmäisten kohtausten aikana ihan solkenaan. Tajuttoman kaunis, pyörivä Hannu Lindholmin lavastus on yksi hienoimmista koskaan näkemistäni lavastuksista.

Tampereen Työväen Teatteri: Elokuu (2010)
Ohjaus: Milko Lehto
Puhdas, rosoinen ja intiimi draama. Tracy Lettsin teksti on täyttä rautaa, jota Milko Lehdon ohjaus käsitteli tarkkaavaisesti. Tuire Salenius teki elämänsä roolin pillerinhuuruisena äitinä.

Tutkivan teatterityön keskus: Hilda (2011)
Ohjaus: Cilla Back
Backin aivan tajuttoman hieno ohjaus, skenografia... Koko paketti! Minna Haapkylä teki järkyttävän hienon pääroolin, joka porautui suoraan katsojan tajuntaan. Huh. Onneksi muistin nähneeni tämän esityksen - se oli nimittäin kova!

Teatteri Nirvana: Paratiisi (2011)
Ohjaus: Sini Pesonen
Sukupolvikuvaus, jonka energisyys ja räkäisyys vaikutti minuun. Pidän myös Pesosen tavasta tutkailla maailmaa; hän kuvaa asiat selkeinä ja tärkeinä.

Teater N099: The Rise and Fall of Estonia (2012)
Ohjaus: Tiit Ojasoo ja Ene-Liis Semper
Teatterikesässä vieraillut virolaistuotanto on edelleen yksi uniikeimmista esityksistä, joita olen nähnyt. Käytännössä katsoen live-elokuva, joka kuvattiin niin Tampere-talon isossa salissa, talon porraskäytävissä kuin parkkipaikallakin. Tajuttoman upea esitys, joka saa aikaan vieläkin kylmät väreet.

KokoTeatteri: Helvetin perhe (2013)
Ohjaus: Liisa Mustonen
Törkeän upeaa näyttelijäntyötä ja törkeän hieno Mustosen käsikirjoitus ja ohjaus. Mustonen liittyi mun lempiohjaajiin tällä ja edellisellä työllään Niskavuoren Heta (2012, Rapion myllyteatteri).

Espoon Kaupunginteatteri: Esitystalous 2 (2013)
Ohjaus: Juha Jokela
Jokelan poskettoman hauska aikalaiskomedia nauratti syvästi myös ei-espoolaista! Huippucast, jonka jokainen jäsen yllätti laulajana (eritoten Ria Kataja), teki elinvoimaista ja erinomaista näyttelijäntyötä. Jokelan saa tämän esityksen jälkeen nimittää neroksi!

Q-teatteri: Kaspar Hauser (2014)
Ohjaus: Akse Pettersson
Kun joku vaan osuu ja uppoaa, niin ai jumalauta. Löysin itseni ja lähipiirini näyttämöltä niin monta kertaa. Aivan käsittämätön jäätävä teos.

Tampereen Työväen Teatteri: Yöllisen koiran merkillinen tapaus (2014)
Ohjaus: Otso Kautto
Viiltävän tarkka ja koskettava. Kauton vahva ohjaus on parasta mitä olen nähnyt Suomessa pitkiin aikoihin. En ole ollut mistään esityksestä näin vaikuttunut pitkiin aikoihin.


MUSIIKKITEATTERI

Helsingin Kaupunginteatteri: Kaunotar ja hirviö (2007)
Ohjaus: Hans Berndtsson
Kaunotar ja hirviö oli visuaalisesti komeinta teatteria mitä olin tuohon ikään (16 v.) nähnyt. Olin hyvin vaikuttunut eritoten Kari Arffmanin jumalattoman hienosta roolityöstä Hirviönä.

Lahden Kaupunginteatteri: Cats (2007-2008)
Ohjaus: Tiina Brännare ja Reija Wäre
Minulle henkilökohtaisesti tärkein musikaali koskaan. Kävin katsomassa tämän Lahdessa 15 kertaa, ja olin joka kerta aivan täysin myyty. Esityksen visuaalisuus, musiikki ja koreografia olivat aivan päätä huimaavaa. Ihan tajutonta.

Tampereen Työväen Teatteri: Patukkaooppera (2008)
Ohjaus: Sirkku Peltola
Sirkku Peltolan, Heikki Salon ja Iiro Rantalan musikaali puhutti ajankohtaisuudellaan ja lämpimällä ihmiskuvauksellaan. Ihastuin teoksessa erityisesti sen hersyvään musiikkiin, jota kuuntelin kaiken aikaa - osaan edelleen lähes kaikki biisit ulkoa!

Kuopion Kaupunginteatteri: Chicago (2008)
Ohjaus: Olli-Matti Oinonen
Törkeän upea ja varma työ maakuntateatterilta, joka luotti pelkästään omiin näyttelijöihinsä. Äärimmäisen toimiva teos, jossa jokainen osa-alue loksahti vain paikoilleen. 

Tampereen Teatteri: Les Misérables (2013)
Ohjaus: Georg Malvius
Parhain koskaan Suomessa näkemäni musikaali. Lauluvoimallisesti näin tasokasta musiikkiteatteriteosta ei ole Suomessa varmastikaan koskaan nähty. Jonas Saaren roolityö Javertina oli aivan älytön.


LASTENNÄYTELMÄ

Tampereen Työväen Teatteri: Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti (2010)
Ohjaus: Katja Krohn
Ihastuttava lastenmusikaali, jonka vauhtiin ja positiivisuuteen oli helppo ihastua. Elisa Salon ja Mervi Takatalon nimiroolityöt olivat todellista herkkua, samoin Iiro Rantalan musiikki.

Lahden Kaupunginteatteri: Kaislikossa suhisee (2010)
Ohjaus: Olka Horila
Kati Kaartisen tuore sovitus klassikkosadusta kolahti. Olka Horilan hauska ja toiminnallinen ohjaus sekä Annukka Pykäläisen ihanan herkullinen skenografia olivat 2010-luvulla parasta, mitä suomalaisella lastenteatterikentällä tapahtui.

Svenska Teatern: Vit (2013)
Ohjaus: Marcus Groth
Hyväntuulinen esitys, jonka jälkeen hymyilin varmaan monta päivää. Selkeä ja arkipäivän rutiineilla leikittelevä esitys viihdytti ja imaisi todellakin mukaansa. Ja kun esitys ei vaadi käytännössä minkään kielen täydellistä osaamista, niin mikäs siinä on katsellessa! TTT:n uusi Studio sopi tämänkaltaiselle esitykselle erinomaisesti.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Paluu tauolta.

Terve,

olen ollut tässä pienellä päivitystauolla kesän ajan. Anteeksi, etten ole siis mitään itsestäni ilmoitellut. :)
Kesä ja oikeastaan koko alkusyksy on ollut niin valtavan työntäyteistä, etten ole saanut oikein kirjoitettua. Muutaman arvion olen kirjoittanut Extemporeen, josta löytyy toinen blogini, Ammattikatsojanne. Suosittelen seuraamaan siis myös sitä!

Seuraavaksi aion kirjoittaa tänne koonnin kaikista mieleenpainuvimmista esityksistä, jotka olen nähnyt. Se tuleekin olemaan hieman haastavampi homma, mutta yritän saada sellaisen koottua piakkoin.

Kuullaan!

-J

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Helsingin Kaupunginteatterin monipuolinen kevät.












Kattona tähtitaivas on kevään koskettavimpia teatterikokemuksia. (kuva: HKT)

Jon Jory - Jane Austen
Järki ja tunteet (24.2.2014)
Ohjaus Laura Jäntti

Laura Jäntti on ohjannut HKT:n Pienelle näyttämölle varsin toimivan epookkidraaman Järki ja tunteet. Suurehkon näyttelijäensemblen toteuttama draama on vastoin ennakko-odotuksia myös äärimmäisen hauskaa ja kaunista teatteria. Olen aina pitänyt etenkin Heidi Heralan komediennen taidoista ja tarkkarytmisyydestä, jotka pääsevät tässäkin esityksessä erinomaisesti esille. Myös Leena Uotilan höpsähtävä täti-ihminen ja hurmaavan erilainen Pekka Strang jäävät positiivisina mieleen. Kreeta Salminen kannattelee pääroolinsa erinomaisesti, mutta Sara Mellerin Dashwoodin toisena sisaruksena on hivenen arveluttava ja turhankin kulmikas. Vaikka Mellerin esittämä hahmo on impulsiivinen ja itsevarma, niin Mellerin käsissä hahmon luonteenpiirteet korostuvat liiaksikin mikä häiritsee kokonaiskuvaa ja jonkinlaista esityksen rauhaa epämieluisalla tavalla.
Aiemmin pukusuunnittelijana kannuksensa ansainnut Sari Salmela on vastannut myös esityksen selkeän ja minimalistisen lavastuksen suunnittelusta. Järki ja tunteet, kolme tähteä ja plussa päälle. Hyvää työtä!

* * *

Patrick Barlow
39 askelta (3.3.2014)
Ohjaus Mikko Kivinen

Lontoossa megasuosittu 39 askelta on saapunut HKT:n Studio Pasilan näyttämölle Mikko Kivisen ohjaamana. Kivinen ei ole saanut raipattuaan näyttelijöitään (Iikka Forss, Jane Kääriäinen, Risto Kaskilahti ja Pertti Koivula) riittävään farssi-iskuun ja näyttelijät tuntuvatkin haahuilevan näyttämöllä yksinään. Tuntuu kuin Kivinen olisi koittanut kursia kasaan hillitöntä farssia lisäilemällä ylimääräisiä irtovitsejä, jotka eivät ainakaan maaliskuun alussa naurattaneet kovin vajaavaista katsomoa. Vaikka näyttelijöillä on välillä (liiankin) hauskaa keskenään lavalla, ei tunnelma välity katsomoon ja lopputuloksena on varsin epäonnistunut farssiviritelmä. 39 askelta ansaitsee sen vuoksi vain yhden tähden.

* * *

Phil Collins - David Henry Hwang
Tarzan (20.3.2014)
Ohjaus Kari Rentola

Disney-musikaalin rantautuminen Suomeen ei ole sujunut ihan vaivatta. Kari Rentolan ohjaaman Tarzanin jälkeen en ollut aivan täysin varma, mikä teoksen tarkoitus on: haluttiinko tehdä omannäköinen (eli suomalainen) tulkinta Tarzanista vai tehdä kansainvälisen mittaluokan musikaali koko perheelle. Musikaalin kokonaisvaikutelma on varsin kotikutoinen: näyttelijät laulavat vähän sinnepäin ja osa näytteleekin vähän vasemmalla kädellä - jos tätä haettiin, siinä on onnistuttu. Kuitenkin Disneyn Tarzan-musikaalilta odottaisi enemmän, vaikkakaan ei itse teos tarjoa hirvittävän suuria mahdollisuuksia tehdä omaperäistä tai mielenkiintoista tulkintaa viidakon jättiläisestä. Phil Collinsin musiikki tuntuu useaan kertaan jo käytetyltä ja samalta. Katariina Kirjavaisen lavastus ei miellytä silmää ja sisältää outoja yksityiskohtia sekä Elina Kolehmaisen puvut tuovat liikaa mieleen 80-luvun Catsin (vaikken teosta HKT:ssa nähnytkään). Visuaalisuuteen olisi saanut panostaa paljon enemmän! Näyttelijöistä mieleen jäävät etenkin Sanna Majurin tunteikas äitiapina sekä Elina Aallon sievä Jane. Erityiskiitos taitavalle ensemblelle (vaikka Putous-viittaus on aivan turha) ja mielettömille koreografeille Marjo Kuuselalle ja Oula Kitille. Tähtiä Tarzanille kaksi ja miinus.

* * *

Johanna Thydell
Kattona tähtitaivas (27.3.2014)
Dramatisointi ja ohjaus Milja Sarkola

Lilla Teaternissa sai maaliskuun lopussa suomenkielisen ensi-iltansa Johnna Thydellin äärimmäisen koskettava Kattona tähtitaivas, jonka kaikki palaset tuntuvat loksahtelevan paikoilleen. Milja Sarkolan lempeä ohjaus ja seitsenhenkisen ensemblen sympaattinen näyttelijäntyö vetoavat kriittiseen teatteribloggaajaan uskomattomalla voimalla. Onnistunut dramaturgia vie koskettavaa kasvutarinaa eteenpäin ja Sarkola ohjailee katsojaa mukaan erilaisiin tunteisiin, niin hyviin kuin huonoihinkin. Vaikka esityksen pääasiallinen kohderyhmä onkin keski-ikäiset, jotka palaavat esityksen kautta mieluisasti omiin nuoruusvuosiinsa ja muistoihin, esitys koskettaa myös syvästi reilua parikymppistä mieskatsojaa. Kattona tähtitaivas ansaitsee erinomaiset neljä tähteä koskettavasta esityksestä. Tämän soisi jatkavan vielä pitkään ohjelmistossa! Todellinen helmi.

* * *

Aleksandr N. Ostrovski
Huijarin muistiinpanot (3.4.2014)
Ohjaus Kari Heiskanen

Kari Heiskasen ohjaama venäläisklassikko taipuu HKT:n Pienellä näyttämöllä kreisikomediaksi. Tyylilajiksi Heiskanen on valinnut tyylilleen uskollisena osittain päättömänkin sekoilun ja meuhkaamisen, jonka keskellä Huijarin muistiinpanojen ydin uhkaa paikoitellen kadota olemattomiin. Antti Mattilan hutiloidun oloinen pressulavastus on virkistävää vaihtelua perinteisille "kiinteäseinälavastuksille", ja Piia Rinteen pukusuunnittelu on täynnä todellisia herkkuja. Pekka Strang vakuuttaa Muistiinpanojen pääroolissa, mutta esityksen todelliseksi hauskuuttajaksi nousee Taneli Mäkelä, joka varsinkin toisen puoliajan avaavassa kohtauksessa irrottelee uskomattoman pienieleisesti ja tarkasti, että olen tikahtua naurusta. Myös Leena Rapola osoittaa ihailtavaa monipuolisuuttaan päähenkilön äitinä. Piikittelevälle komedialle kolme tähteä.

Kansallisteatterin kolme draamaa.
















Kun kyyhkyset katosivat on visuaalisesti komeaa teatteria. (kuva: Stefan Bremer)


Ian McEwan
Lauantai (15.2.2014)
Ohjaus Irene Aho

Ian McEwanin romaanin pohjalta tehty näyttämötulkinta on hivenen sekava. Useat tapahtumapaikat ja eri aikatasot vaativat katsojalta varsinkin ensimmäisellä puoliajalla uskomattoman intensiivistä seuraamista. Irene Ahon ohjaus vaatii katsojaltaan paljon, mutta samalla myös palkitsee. Toisella puoliskolla ajassa ei hypitä niin paljon, jolloin katsojan työ tavallaan ansaitusti helpottuu vaikkakin draaman tapahtumat johtavat konfliktiin. Kansallisteatterin Lauantai onkin parhaimmillaan lopun raastavan intensiivisissä kohtauksissa, jossa näyttelijät loistavat. Etenkin Ulla Raitio tekee upeasti vaikean roolinsa perheen tyttönä. Myös Joonas Saartamon fyysinen ilmaisu ansaitsee kiitokset, samoin kuin Seppo Pääkkösen seesteinen ja varma roolityö. Alun pitkäveteisyydestä nappaisen kuitenkin muutamia tähtiä, joten Lauantaille kolme tähteä.

* * *

Laura Ruohonen
Luolasto (5.3.2014)
Ohjaus Laura Ruohonen

Laura Ruohonen on kirjoittanut Kansallisteatterin uutukaista seitsemän vuoden ajan ja minun täytyy ikäväkseni todeta, että työtä on tehty liian pitkään - mikäli verrataan Ruohosen käsikirjoitusta ja tulkintaa Kansallisteatterissa. Pitkäveteistä ja puuduttavaa näyttämötoteutusta eivät edes pelasta visuaalinen ilme, joka on vallannut koko suuren näyttämön, sillä lavastuksen ainoaksi herkuksi jää loppupuoliskolla paljastettava muovipulloista luotu "kristallimonumentti". Näyttelijäntyö on tylsää, eivätkä Martti Suosalo ja Alma Pöysti päärooleissaan pääse loistamaan ansaitulla tavalla. Sekavasta ja tylsästä toteutuksesta Kansallisteatterin Luolastolle vain yksi tähti.

* * *

Sofi Oksanen
Kun kyyhkyset katosivat (12.3.2014)
Ohjaus Raila Leppäkoski

Sofi Oksasen itsensä sovittama Kun kyyhkyset katosivat on saanut Kansallisteatterissa varsin epätasaisen tulkinnan. Raila Leppäkosken ohjaus tuntuu jäävän monia eri aisteja herkullisesti kutkuttelevan visuaalisuuden jalkoihin; näyttelijät huutavat ja vääntelehtivät lavalla epäuskottavasti, jolloin herää vain kysymys "miksi". Karmo Mende on lavastanut Kansallisteatterin päänäyttämön raikkaasti, ja siten, että kerrankin lavastus näyttää joka kulmasta erinomaiselta ja tarkkaan harkitulta. Mikko Ijäksen suunnittelemat projisoinnit sopivat Menden luomaan maailmaan satumaisesti. Maija Kaunismaan musiikkidramaturgia ja Sakke Kiisken äänisuunnittelu kuuluvat myös esityksen herkkuihin. Kaunismaan musiikki tukee Oksasen sinänsä mielenkiintoista tarinaa erinomaisesti. Vaikka näyttelijäntyö ja ohjaus jäävät hämmentämään, nostavat visuaalisuus Kyyhkysten tähdet jopa kolmeen. Eli kolme tähteä kyyhkysille.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kokkolan Kaupunginteatteri: Dorian Grayn muotokuva (14.2.2014)


























Kuva: Kokkolan Kaupunginteatteri

Mikä? - Oscar Wilden ja Tuomas Timosen Dorian Grayn muotokuva.

Kuka tai ketkä? - Kokkolan Kaupunginteatterin vierailu kulttuuritehdas Korjaamolla. Ohjaus Sini Pesonen.

Miten? - Oscar Wilden klassikkoon perustuva Dorian Grayn muotokuva kertoo nimensä mukaisesti mieheksi yllättävän kauniin, hivenen naiivinkin Dorian Graysta (Pia Andersson). Grayn ystävä Basil Hallward (Sini Hukkanen) maalaa Graysta kauniin muotokuvan, josta Gray ei kuitenkaan pidä. Hän toivoo, että muotokuva muuttuisi entistä rumemmaksi ja vanhemmaksi, ja että hän itse pystyisi säilymään kauniina ja lapsenkasvoisena nuorena miehenä.

Mikä onnistui? - Kokkolan Kaupunginteatterin johtajan Sini Pesosen ohjaus on raikas ja selkeä, mutta samalla monisyinen. Tuomas Timosen sovitus puhekielisine vivahteineen on sekin selkeää, jota Pesosen ohjaus rytmittää erinomaisesti.
Näyttelijät ovat myös erinomaisia. Pia Andersson Dorian Grayna on kaikesta tapahtuneesta huolimatta todella lutuinen, jonka eteen katsojakin voisi tehdä mitä vaan. Miili Matikaista näissä vierailuesityksissä paikannut Milla Kangas on kaunis ja hämmennyksessään sympaattinen Sibyl Vane. Sini Hukkanen näyttelee miesroolinsa sortumatta kliseisiin, Seppo Merviän lordi Henry Votton on karismaattinen dandy ja Mikko Virtasen roolityypittelyt ovat tarkkoja.
Veli-Matti Erstan valo- ja äänisuunnittelu on äärimmäisen onnistunut. Korjaamon Kulmasaliin on pystytty rakentamaan kokonainen Dorian Grayn maailma uskottavasti ja aidosti. Kulttiklassikko kohtaa nykyajan, ja sehän kuulostaa ja näyttää juuri erinomaiselta.

Mikä taas ei? - Toisella puoliajalla oli havaittavissa pientä hapuilua, eikä toteutus ollut niinkään tasainen ja varma kuin ensimmäisellä puoliajalla.

Mitä jäi käteen? - Raikas esitys, hyvä fiilis.

Miete/ajatus/kysymys? - Ihan mahtavaa nähdä rohkeaa teatteria, jota tuodaan maakunnasta pääkaupunkiseudulle! Kokkola rokkaa!

Tähdet - Neljä tähteä ja plussa päälle.

Esityksen omat sivut

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Helsingin Kaupunginteatteri: Toveri K (13.02.2014)













Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri

Mikä? - Edvard Radzinskin Toveri K. Suomennos Teemu Kaskinen.

Kuka tai ketkä? - Helsingin Kaupunginteatteri. Ohjaus Roman Vitjuk.

Miten? - Edvard Radzinskin näytelmä Toveri K:sta, Stalinin kuiskaajasta saa maailman kantaesityksensä Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. HKT itse kuvailee tarinaa fantastiseksi historiadraamaksi, jossa käydään läpi Stalinin ja K:n välistä suhdetta. On toisaalta karmivaa ajatella, että joku suomalainen on ollut vaikuttamassa Stalinin päätöksiin ja tekoihin. Mitä on todellisuudessa tapahtunut? Se ei minulle auennut tämän esityksen myötä - mutta mikä tärkeintä, esitys sai ajattelemaan ja etsimään lisätietoa näytelmän henkilöistä ja esikuvista.

Mikä onnistui? - Nyt täytyy vallan todeta, että enpä ole aikaisemmin nähnyt Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä näin raikasta ja yllättävää tulkintaa! Vitjukin ohjaus on kautta linjan varma ja tarkoin ajateltu; toteutuksesta tulee selkeästi ohjaajan näköinen ja oloinen. Vitjuk on ansiokkaasti pyyhkinyt pölyt, ja vielä perään ravistellutkin koko kaupunginteatteria - ja lopputulos on varsin miellyttävä!
Itse tarinastahan en välillä meinaa saada mitään selvää, mutta hyväksyn sen heti alusta lähtien. Ostan ohjaajan tarjoukset ja ajatukset, ja huomaan välillä nauravani ainoana katsojana ääneen: tämähän on ajoittain hauskakin!
Vappu Nalbantoglu tekee varmasti elämänsä roolin K:n Aino-vaimona. Vimmainen Nalbantoglu näyttelee sydän verellä ja riipaisevasti. Kerrassaan upeaa! Sivurooleissa nähtävät Sampo Sarkola, Valtteri Tuominen sekä Tommi Rantamäki näyttelevät myös varmasti ja Vitjukin maailman erinomaisesti omaksuneina. Markus Saaren pentu-Mannerheim on myös mainio.

Mikä taas ei? - Esko Roineen saapuessa näyttämölle noin viimeisen puolen tunnin kohdalla, esitys ja Viktjukin ohjaus kadottaa fokuksensa ja identiteettinsä. Valinnat eivät tunnu perustelluilta ja loppuunasti viedyiltä. Lisäksi Roineen roolityö on luvattoman heikko ja suorastaan turha - miksi esitystä ylipäätään mainostetaan Roineen kuvalla, jos hän on vain lopussa muutaman repliikin roolissa? Asko Sarkolan päärooli on fyysisesti, mutta myös mentaalisesti raskas, ja se ikävä kyllä näkyy. Sarkolan roolityö on hapuileva ja epävarma vielä muutama viikko ensi-illankin jälkeen.

Mitä jäi käteen? - Todella positiivinen yllätys.

Miete/ajatus/kysymys? - Raikas venäläinen tulkinta suorastaan piristytti.

Tähdet - Kolme tähteä.

Esityksen omat sivut

Tampereen Teatteri: Jatkuvaa kasvua (08.02.2014)















Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Mikä? - Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän komedia Jatkuvaa kasvua.

Kuka tai ketkä? - Tampereen Teatteri. Ohjaus Mikko Kanninen.

Miten? - Jatkuvaa kasvua on Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän trilogian, jonka kaksi aikaisempaa osaa ovat Päällystakki ja Euroopan taivaan alla, päätösosa, jossa irvaillaan ja nauretaan rahan voimalle. Tarinan keskiöön Leskinen ja Keski-Vähälä ovat Päällystakin tapaan (en muista kuin Euroopan taivaan alla -näytelmässä oli, olen ehkä tekstin joskus lukenut) reppanan taviksen, Antero Alapylpyrän, jota Tampereen Teatterissa näyttelee Tom Lindholm. Lindholm näytteli oli keskeisessä roolissa myös Tampereen Teatterin Päällystakissa, jonka näin muutama vuosi sitten.
Näen Jatkuvaa kasvua -näytelmän hyvinkin fragmentaarisena, vaikka näytelmässä löyhä juoni onkin. Alapylpyrän elämän käänteet etenevät hirvittävällä vauhdilla mielettömiin sfääreihin, josta jokainen tavis voi vain kuvitella. Mutta minkäs teet, rahanhimoissas, ihminen: se on ota tai jätä!

Mikä onnistui? - Esityksen yksittäisiä onnistumisen hetkiä tarjosi toisella puoliajalla Mari Turusen Jeesus, joka tarjosi ainakin minulle illan ainoat naurut. Turunen näyttelee Jeesuksensa rempseästi, mutta samalla rennosti.

Mikä taas ei? - Nyt täytyy sanoa, että Tampereen Teatteri vetää todelliset pohjat. Saanko esitellä, hyvä yleisö: ikäväkseni joudun tunnustamaan, että tässä on epätasaisin ja surkein esitys, jonka olen Tampereen Teatterissa nähnyt - ja se jos mikä harmittaa! Päällystakki parisen vuotta sitten oli äärimmäisen taitavasti ja kieli poskessa toteutettu, mutta tämä esitys jää vain harmittamaan. Näyttelijäntyö on hutaistua, aivan kuin tekijöille olisi tullut kiire. Ja onko tämä esitys todellakin komedia? Ei nimittäin naurata. Pistää vain tylsistyttämään. Harmi. :(

Mitä jäi käteen? - Ei mitään. Ei mitään!

Miete/ajatus/kysymys? - Kotimaisissa teksteissä on myös heikkoutensa.

Tähdet - Yksi tähti. Ei enää tämmöisiä, kiitos.

Esityksen omat sivut