sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Lahden Kaupunginteatteri: Valkoinen (9.11.2013)


















Kuva: Janne Karvinen

Mikä? - Andy Manleyn kirjoittama Valkoinen.

Kuka tai ketkä? - Lahden Kaupunginteatteri

Miten? - Valkoinen on Andy Manleyn kirjoittama perheen pienimmille suunnattu viehättävä esitys, jonka näin ensimmäistä kertaa alkusyksystä Teatterikesässä Svenska Teaternin esittämänä - ruotsiksi. Vaikkei esityksessä hirvittävästi puhutakaan, oli kivaa nähdä esitys nyt ihan vain suomeksi.
Trasselin ja Pumpulin hyvin rutiininomainen päivä heidän omassa pienessä valkoisessa maailmassaan lähtee käyntiin mukavan leppoisasti. Yhtäkkiä siistiin maailmaan tupsahtaa punainen muna, joka pistää Trasselin ja Pumpulin rutiinit ihan vallan sekaisin. Mikä nyt neuvoksi?

Mikä onnistui? - Parasta, siis ihan ykköstä, tässä koko esityksessä on Andy Manleyn yksinkertaisuudessaan nerokas idea ja teksti. Idea rakentuu selkeiden rutiinien ympärille, jota pienempienkin katsojien on helppo seurata. Esitys on kestoltaan riittävän lyhyt (40 minuuttia), joten pienimmätkin jaksavat katsoa esityksen vallan hyvin.
Maarit Pyökärin ohjaama ja visualisoima esitys liikkuu tasaisen varmasti eteenpäin. Jori Halttunen ja Jari-Pekka Rautiainen ovat hurmaava duo, jotka vievät tarinaa rennosti ja spontaanin oloisesti eteenpäin.

Mikä taas ei? - Pyökärin ohjaus olisi mielestäni voinut tiukemminkin noudattaa rutiineja, ja näin ollen esitys olisi ollut jopa hivenen tyylitellympi ja koreografimaisempi. Nyt esityksen muoto on varsin väljä, mutta mielestäni tiukempi muoto olisi sopinut tämänkaltaiselle esitykselle vieläkin paremmin.

Mitä jäi käteen? - Varsin viihdyttävä esitys.

Miete/ajatus/kysymys? - Vihdoinkin tuoretta lastenteatteria!

Tähdet - Perusvarmasta esityksestä kolme tähteä ja plussa päälle!

Esityksen omat sivut
Traileri

Lahden Kaupunginteatteri: West Side Story (9.11.2013)


























Kuva: Lauri Rotko

Mikä? - Arthur Laurentsin, Leonard Bernsteinin ja Stephen Sondheimin musikaali West Side Story. Ohjaus Miika Muranen.

Kuka tai ketkä? - Lahden Kaupunginteatteri

Miten? - Nuorisomusikaalien klassikko, Romeon ja Julian tarinaan perustuva West Side Story on kokenut uuden tulemisen Lahden Kaupunginteatterissa.
Musikaali kertoo rakkaudesta ja unelmista: ja nämä nuoret rakastavat ja unelmoivatkin minkä ehtivät. Tony (Markku Haussila) ja Maria (Natalil Lintala) rakastuvat ensisilmäyksellä. Heti ensikohtaaminen on täynnä salattua sähköä. Nuorten rakastuminen ei ole kuitenkaan sallittua. Yhteisön paine ajaa nuoret tekemään mitä tahansa rakkauden ja unelmiensa tähden.

Mikä onnistui? - Se mikä on mielestäni aina ollut Lahdessa hyvää, on ensemble. Lahden musikaaleihin on valittu lähes poikkeuksetta ammattitaitoinen ja hyvin yhteenpelaava ensemble, joka tekee varmaa työtä.
Musikaalin ehdottomaksi tähdeksi nousee Markku Haussila, joka tekee keskittyneesti Tonyn roolin. Haussila on tullut minulle tutuksi jo aikaisemmin erinomaisena tanssijana ja laulajana, mutta vasta nyt Haussila pääsee oikeasti osoittamaan, että kyllä tuo näyttelijäntyökin mieheltä luonnistuu.

Mikä taas ei? - Musikaalin toimimattomuuteen on mielestäni vain yksi syy: ohjaus, jossa ei tunnu olevan päätä eikä häntää. Murasen suuret maalailut rajattomasta rakkaudesta ja unelmien tavoittelusta eivät yksinkertaisesti välity katsomoon. Näyttelijät juoksevat, huutavat ja tuntevat kyllä sielunsa kyllyydestä, mutta miksi katsomossa ei mikään tunnu miltään? Kun mikään ei edes oikein liikuta?
Koko esitys tuntuu olevan hakoteillä. Anne Lasonpalon puvut ovat jotenkin outoja ja Minna Välimäen lavastus tuntuu jo jotenkin nähdyltä. Eikö edes visuaalisuudessa olisi voinut jotenkin näkyä tämä päivä?
Vikaa on mielestäni myös itse pohjateoksessa. Mikä ihmeen räpellys sekin oikeastaan on? Tylsä tarina, vielä tylsempi musiikki.. Ei maistu minulle. Jollekin muulle ehkä.

Mitä jäi käteen? - Täytyypä sanoa, ettei minulla ollut mitään sen suurempia odotuksia tätä musikaalia kohtaan. Mielestäni olisi jo aika tuoda tuoreempia musikaaleja näyttämöille, eikä näitä vanhoja ja, ikävä kyllä, kulahteneita huttujuttuja.

Miete/ajatus/kysymys? - Rohkeutta peliin ja ohjelmistoon! Ohjelmistoon joku uusi musikaali! Uusi johtaja toivottavasti tuo jonkinlaista uutta tuulta Lahden musikaalirintamalle. Onneksi keväällä on tulossa Sirkku Peltolan uusi musiikkinäytelmä Kun tyttö on hyvä, jota odotan todella innoissani. Patukkaooppera TTT:ssä pari vuotta sitten oli todellinen herkkupala!

Tähdet - Kaksi tähteä.

Esityksen omat sivut
Traileri

Kansallisteatteri: Fedja-setä, kissa ja koira (8.11.2013)


















Kuva: Vertti Teräsvuori

Mikä? - Eduard Uspenskin klassikkokirjaan perustuva Fedja-setä, kissa ja koira.

Kuka tai ketkä? - Kansallisteatteri

Miten? - Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira on yksi lempisatujani. Muistan kirjan jo ala-asteelta. Silloin minua viehätti pienen, mutta silti jollakin tapaa suuren pojan vahva itsetunto ja rohkeus: muuttaa nyt yksin maalle vain kissa ja koira seuranaan! Muistan kuinka minäkin olisin halunnut olla yhtä rohkea kuin Fedja. Ehkä Fedja onkin ohjannut minua sitten myöhemmällä iällä, kun olen uskaltautunut lentää omasta kotipesästäni kohti omia seikkailuja.

Mikä onnistui? - Jukka Rantasen ohjaus ei aliarvioi lapsikatsojia, minkä olenkin saanut jo ilahduttavasti tänä syksynä todeta pariinkin otteeseen. Esityksen kestokin on ajateltu varsin sopivaksi (tunnin mittainen, ei väliaikaa).
Harri Peltonen ilahduttaa sympaattisena Fedja-setänä. Peltonen näyttelee lämpimästi ja aidosti väheksymättä lapsia - ja se jos mikä on myöskin ihailtavaa. Emmi Pesonen Matroskin-kissana on myös mainiosti tyypitelty hahmo.
Anna Sinkkosen lavastus on varsin värikäs ja puvuissa on hauskoja yksityiskohtia.

Mikä taas ei? - Suosittu perhenäytelmä on siirretty intiimistä Willensaunasta suuremmalle Pienelle näyttämölle - ja siirto ei ole käynyt vaivatta, sillä uskon, että esitys oli huomattavasti toimivampi pienemmässä tilassa. Nyt koko esitys leviää suureen tilaan epätasaisesti, ja jännitettä yleisön ja esiintyjien välille ei pääse syntymään: esityksen ensimmäiset viisitoista minuuttia menevät vielä suht' koht' hyvin, mutta sen jälkeen pienten katsojien keskittyminen herpaantuu eikä esitys jaksa enää kiinnostaa.
Maija Ruuskasen musiikki tuntuu kovin päälleliimatulta.

Mitä jäi käteen? - Syksyn yleisin vastaus tähän kohtaan: pettymys.

Miete/ajatus/kysymys? - Esitys ei ole ilmeisesti kerännyt odotetusti katsojia, sillä esityksen esityskausi jäi pieneksi - esitykset päättyivät marraskuun puolen välin tienoilla, eikä tämä postaus ehtinyt syntyä ennen esityskauden loppua. Harmi, sillä tämänkaltaisia klassikkotulkintoja saisi teatterissa nähdä enemmänkin.

Tähdet - Kaksi tähteä.

Esityksen omat sivut

Tampereen Teatteri: Lokki (7.11.2013)


















Kuva: Mika Hiltunen

Mikä? - Anton Tsehovin klassikko Lokki

Kuka tai ketkä? - Tampereen Teatteri.

Miten? - Samuli Reunanen on ohjannut ja sovittanut Tsehovin Lokin Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämölle. Tsehov on sijoittanut näytelmänsä teatterin maailmaan. Tarinan keskiössä on nuori kirjailija Konstantin Gavrilovits (Jussi-Pekka Parviainen), joka haluaa kokeilla siipiään näytelmäkirjailijana. Konstantinin paineet ovat suuret, sillä hänen äitinsä Irina Nikolavjena Arkadina (Inkeri Mertanen) on tunnettu ja arvostettu näyttelijätär. Äiti sortaa poikaansa, ja tätä ei pojan mielenterveys enää kestä.

Mikä onnistui? - Reunasella on ihmeellinen tapa kuoria klassikoista esiin se kaikista oleellisen, ja tuoda se teatteriin selkeänä ja kirkkaana. Olen nähnyt aikaisemmin muutamia versioita Lokista, ja minusta tuntuu, että vasta nyt ymmärsin mistä Lokissa on todellakin kysymys.
Reunasen tulkinta on ihailtavan seesteinen, ja Reunasen ohjauksessa myös näyttelijät pääsevät loistamaan. Tampereen Teatterin konkarinäyttelijöiden rinnalle on saatu lainaan nätyn nuorta verta, jotka tekevät yhdessä ihailtavaa työtä. Jussi-Pekka Parviainen tekee pääroolissaan huumavan intensiivistä työtä. Maruska Verona Ninana on syvä ja aito ja Anna Ackermanin Masana riipaisee ja koskettaa.

Mikä taas ei? - Näytelmän viimeiset viisitoista minuuttia vesittävät koko äärimmäisen upean alun. Lopussa kaikki tuntuu todella turhalta, turhauttavalta, jopa ärsyttävältä. Esityksen loppu on jopa ennalta-arvattava.

Mitä jäi käteen? - Vain esityksen lopun vuoksi pettymys. Alku oli niin lupaava, mutta loppu oli lähellä pilata koko esityksen.

Miete/ajatus/kysymys? - Esitys ei ole ilmeisesti kerännyt odotetusti katsojia, sillä esityksen esityskausi jäi pieneksi - esitykset päättyivät marraskuun puolen välin tienoilla, eikä tämä postaus ehtinyt syntyä ennen esityskauden loppua. Harmi, sillä tämänkaltaisia klassikkotulkintoja saisi teatterissa nähdä enemmänkin.

Tähdet - Äärimmäisen toimivan alun jälkeen harmittaa sanoa tämä, mutta kolme ja puoli tähteä. Täydellisyyttä laski suorastaan hirveä loppu.

Esityksen omat sivut

Jarkko Tamminen: Stars show (6.11.2013)



















Kuva: Ville Juurikkala

Mikä? - Jarkko Tammisen Stars Show Linnanmäen Peacock-teatterissa

Kuka tai ketkä? - Jarkko Tammisen omatuotanto

Miten? - Jarkko Tammisen monen vuoden unelmasta on vihdoinkin tullut totta. Viime vuodet lauluimitaatiota mm. Tanskassa opiskellut Tamminen on rakentanut Peacock-teatterin lavalle hittikavalkadin, jota ryydittää livebändi, tanssiryhmä sekä vierailevana solistina Laura Voutilainen. Parhaaseen pikkujouluaikaan ensi-iltansa saaneen show'n suosiosta kertoo sekin tosiseikka, että kaikki loput esitykset ovat tällä hetkellä loppuunmyytyjä.

Mikä onnistui? - Jarkko Tamminen osoittaa show'llaan nousevansa suomalaisten imitaattoreiden kärkiryhmään. Tammisen monipuolisuus hätkähdyttää hahmo toisensa jälkeen! Lempihahmokseni nousee ehdottomasti Paula Koivuniemi. Tamminen tekee Koivuniemestä niin käsittämättömän aidon look-a-liken, että jaksan ihmetellä muodonmuutosta vielä tänäkin päivänä.
Yksi illan ehdottomista yllättäjistä on Laura Voutilainen. Tiesin, että Voutilainen osaa laulaa komeasti, mutta että hän osaa heittäytyä näin reippaasti ja tehdä uskomattoman hauskoja hahmoja ja karikatyyrejä. Voutilaisen hahmokavalkadi on myös valtava, hahmoista mieleen jäävät etenkin Haloo Helsinki!-yhtyeen Elli, mutta myös Beyonce sekä Tina Turner-numero, jossa Voutilainen pääsee esittelemään myös tanssitaitojaan.

Mikä taas ei? - Paikoitellen minua häiritsi Tammisen omille vitseilleen naureskelu; jos tehdään yleisölle viihdettä, niin annetaan yleisön hoitaa se nauraminen ja keskitytään itse siihen viihteen tekemiseen - eikö vaan?

Mitä jäi käteen? - Syksyn kovin viihdepaukku! Äärimmäisen onnistunut ilta ja hyvä fiilis.

Miete/ajatus/kysymys? - Tamminen teki tämän kaiken omalla riskillä ja ilmeisesti myös omalla rahalla. Suuri respect jätkälle!

Tähdet - Tähtiä neljä ja puoli. Kaikinpuolin täydellinen show!

Esityksen omat sivut
Video show'n ensi-illasta

Rudolf Steiner-koulu: Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset (1.11.2013)


























Kuva: Helsingin Rudolf Steiner-koulu

Mikä? - Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset

Kuka tai ketkä? - Helsingin Rudolf Steiner-koulun 12 A -luokka.

Miten? - Sinikka ja Tiina Nopolan luoma parivaljakko Heinähattu ja Vilttitossu nousevat kotimaisille näyttämöille tuon tuosta. Selkeät hahmot, hillitön huumori ja hupsut sattumukset viihdyttävät. Tällä kertaa Kattilakosken perhe suuntaa kesälomalle Hannan vuokraamalle kesähuvilalle. Odotukset ovat huvilan suhteen korkealla, mutta pieneksi pettymykseksi Kattilakosken perhe majoittuukin halvahkoon rötisköön. Naapurissa asustelee kuitenkin mielenkiintoisia taiteilijoita, joihin Hanna haluaa tutustua. Heinähatun ja Vilttitossun mielestä taiteilijoissa on kuitenkin jotakin tuttua, ja niinpä tytöt päättävätkin lähteä selvittämään mitä taiteilijat ovatkaan miehiään.

Mikä onnistui? - Näyttelijöistä on aistittavissa leppoisa energia ja hyvä fiilis, joka tarttuu myös yleisöön. On kiva nähdä esiintyjiä, jotka selvästi nauttivat esiintymisestä!
Mandi Vermilän ohjaus hyödyntää koulun salin mahdollisuuksia hyvin. Salia käytetään esimerkillisesti, ja erilaiset tilat rakennetaan näyttämöllä pienin ja selkein elementein. Pyykkinarut olivat varsin kiva keksintö!

Mikä taas ei? - Esityksen rytmitys on tasapaksu. Suuremmat rytmilliset vaihtelut olisivat tuoneet esitykseen vieläkin herkullisempia kohtauksia.

Mitä jäi käteen? - Hyvä ja iloinen fiilis esiintyjien puolesta.

Miete/ajatus/kysymys? - Esimerkillistä toimintaa Helsingin Rudolf Steiner-koululta. Kouluihin enemmänkin omia teatterituotantoja!

Esityksen omat sivut

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Helsingin Kaupunginteatteri: Vielä ehtii (31.10.2013)


















Kuva: Tapio Vanhatalo

Mikä? - Carin Mannheimerin komedia Vielä ehtii.

Kuka tai ketkä? - Helsingin Kaupunginteatteri

Miten? - Helsingin Kaupunginteatteri nappasi nopeasti ohjelmistoonsa Carin Mannheimerin uusimman näytelmän Vielä ehtii. Näytelmässä kuvataan vuosia kestänyttä ystävyyttä ja ikääntymistä lempeän huumorin keinoin. Mannheimer antaa näytelmissään äänen jo elämää nähneille ja kokeneille arjen sankareille, jotka (tarpeen tullen) uskaltavat avata myös sanaisen arkkunsa.

Mikä onnistui? - Pertti Sveholmin ohjaaman näytelmän roolitus on napakymppi. Leena Uotila hieman muistisairaana Marianne-hömppänä on sympaattisen ihana, Ulla Tapanisen piikittelevä Annakaisa kutkuttelee nauruhermoja useaankin otteeseen ja Riitta Havukaisen keikistelevä Säde on kuin uutta nuoruuttaan elävä hippityttönen. Jukka Rasila näyttelee ihailtavan kirkasotsaisesti ja maneerit välttäen homppelipoikansa roolin, ja Vesa Vierikko on äidin kultapoju, oikea vässyköiden vässykkä.
Jyrki Sepän ilmava lavastus on sopivan viitteellinen. Sari Salmelan puvustus tukee tyypitteleviä näyttelijöitä erinomaisesti.

Mikä taas ei? - Esitystä vaivaa etenkin ensimmäisellä puoliajalla dramaturgiset ongelmat. Ajoittain pitkät dialogit ehtivät puuduttaa, eikä katsojan mielenkiinto jaksa pysyä yllä. Virikkeitä olisi kaivannut ensimmäiselle puoliajalle enemmänkin. Onneksi puoliajan jälkeen teksti, ja sen myötä toiminta monipuolistuu.

Mitä jäi käteen? - Viihdyttävä, hyvänmielen esitys.

Miete/ajatus/kysymys? - Komedian taustalla voi löytyä myös vakavuutta. Vakavuus ja oikeiden aiheiden käsitteleminen komedian keinoin on jopa arvokasta.

Tähdet? - Kolme ja puoli tähteä viihdyttävästä ja toimivasta komediasta.

Esityksen omat sivut

Teatteri Jurkka: Frankie ja Johnny (30.10.2013)


















Kuva: Jukka Mykkänen

Mikä? - Terrence McNallyn klassikko Frankie ja Johnny. Suomennos Ville Mäkelä, ohjaus Liisa Mustonen.

Kuka tai ketkä? - Teatteri Jurkka

Miten? - Teatteri Jurkan piskuiselle näyttämölle ovat täksi syksyksi saapuneet Frankie ja Johnny. Pari, joka on yhdessä kiihkeä, voimakas ja tunteikas. McNallyn teksti sijoittuu tulkintani mukaan vain muutamien päivien mittaiselle ajanjaksolle, jonka aikana Johnnyn kotona tapahtuu suuria asioita. Kohtaaminen työpaikalla johtaa varsinaiselle elämän vuoristoradalle, ja kyytiin, josta ei ole paluuta.

Mikä onnistui? - Liisa Mustosen ohjaus on äärimmäisen sensitiivinen. Mustonen rytmittää ohjauksensa musiikin lailla: esitys soljuu eteenpäin ihailtavan kepeästi, ja katsojan on helppo hypätä mukaan lempeään virtaukseen.
Teatteri Jurkan intiimi näyttämö on kuin luotu Frankielle ja Johnnylle. Johnnyn kotona tapahtuma näytelmä hyödyntää erinomaisesti koko Jurkan pientä näyttämöä sekä lämpiötä. Esityksen lavastuksesta ja puvustuksesta vastannut Tellervo Syrjäkari on luonut pehmeän, mutta karun ympäristön pienillä ja yksinkertaisilla elementeillä. Lopputulos on sangen uskottava.
Esitys palauttaa uskon voimakkaaseen ja intuitiiviseen näyttelijäntyöhön. Elina Hietala Johnnyna ja Tommi Eronen Frankiena luovat äärimmäisen uskottavan parin, josta on aistittavissa luottamus ja kiihko.

Mikä taas ei? - En osaa nimetä mitään yksittäistä tekijää, joka minua olisi esityksessä häirinnyt. Toimiva kokonaisuus.

Mitä jäi käteen? - Kerrankin mielenkiintoinen parisuhdekuvaus. Kaksi ammattitaitoista näyttelijää pystyvät kannattelemaan kahden tunnin esityksen äärimmäisen hyvin.

Miete/ajatus/kysymys? - Liisa Mustonen ei petä tälläkään kertaa.

Tähdet? - Neljä tähteä varmasta ja aidosta esityksestä. Ainutlaatuinen tunnelma.

Esityksen omat sivut

Kansallisteatteri: Pysy hengissä vielä tämä päivä (28.10.2013)


















Kuva: Jouko Siro

Mikä? - Kirsi Porkan ja Marina Meinanderin käsikirjoittama ja ohjaama Pysy hengissä vielä tämä päivä

Kuka tai ketkä? - Kansallisteatteri

Miten? - Kansallisteatteri ja Irti-ryhmä ovat tehneet ainutlaatuista yhteistyöstä Omapohjan kantaesityksessä, joka kuvaa nuorten mielenterveyssairauksien syntyä ja seurauksia.

Mikä onnistui? - Tekijät ovat tarttuneet eittämättä tärkeään aiheeseen. Näyttelijäntyöllisesti esityksessä pääsevät loistamaan Kansallisteatterin vakikuntaan kuuluvat Seppo Pääkkönen ja Harri Nousiainen. Nousiaisen useat tyypittelyt ovat loppuun asti vietyjä, ja harkittuja. Pääkkönen vakuuttaa myös useassa vahvassa roolissaan.

Mikä taas ei? - Esitys on rakennettu suorastaan harrastajamaisesti. Käsikirjoitus yhdistää kaikki nuorten mielenterveysongelmiin liittyvät kliseet yhteen eikä esitystä voi tämän vuoksi ottaa tosissaan. Näyttelijäntyö on räikeän epätasaista.
Esitystä vaivaa kaiken aikaa väkisin väännettävyys. Ikäänkuin esityksen tekijöillä olisi ollut ajatus "hei, tehdään tästä aiheesta näytelmä, koska tämä vetää taatusti jengiä". Mitä esityksellä on haluttu sanoa? Sitä että nuorten mielenterveysongelmat ovat vakava juttu? Mitä uutta tämä esitys tarjoaa maailmaan? Eikö tämänkaltaisten esitysten pitäisi julistaa ja kertoa jotakin uutta tärkeistä aiheistaan?
Minulle katsojana esityksestä ei välity minkäänlaista tunnetta tai sanomaa. Pitkästä aikaa minulle tuli katsomossa olo, että tätä esitystä ei ole tarkoitettu minun nähtäväkseni.

Mitä jäi käteen? - Väliajalla mietin tosissani, että olisin jättänyt esityksen kesken ja poistunut katsomosta. Ystäväni kuitenkin kannusti minua jäämään.
Esityksen jälkeen minut valtasi valtava turhautuminen. Huomasin ajattelevani, että lopetan teatterissakäynnin kokonaan. Olin viikon ajan nähnyt useita epätarkkoja esityksiä, jotka saivat minut turhautuneisuuden valtaan.

Miete/ajatus/kysymys? - Harkitsen jatkossa tarkemmin mitä esityksiä menen katsomaan.

Tähdet? - Yksi tähti.

Kansallisteatterin sivut

tiistai 5. marraskuuta 2013

Hotel Modern: Kamp (26.10.2013)


















Kuva: Herman Helle

Mikä? - Hotel Modernin vierailuesitys Espoon Louhisalissa: Kamp.

Kuka tai ketkä? - Hotel Modern ja Espoon Kaupunginteatteri.

Miten? - Hotel Modern on hollantilainen teatteri, joka yhdistää esityksissään nukketeatteria ja livekuvaa. Espoon Kaupunginteatterissa aikaisemmin vieraillut ryhmä on esittänyt Suomessa mm. paljon ihastusta herättäneen katkarapuesityksen Shrimp tales.
Tämänkertaisessa esityksessään Kamp, Hotel Modern kertoo Auschwitzin keskitysleirin ja keskitysleirille joutuvien tarinan. Esitys käy läpi keskitysleirin elämää niin ulkopuolisen kuin kokijankin osalta varsin mielenkiintoisesti.

Mikä onnistui? - Hotel Modernin tulkinta kipeästä aiheesta on raikas ja katsojansa palkitseva. Useiden satojen pienten nukkejen ja projisointien avulla pystytään luomaan upeita ja pysäyttäviä kuvia keskitysleirin elämästä.
Esityksen ehdottomasti koskettavimpia hetkiä ovat kidutus- ja polttouunikohtaukset, joissa esiintyjät saavat pienet nuket aivan kuin elämään. Tuntuu kuin nukkejen kasvot liikkuisivat, ja voisimme nähdä niistä pelon ja ahdistuksen.
Projisointi ja livenukkenäytteleminen ovat upeasti (jos näin voi sanoa) ristiriidassa keskenään: toisaalta katsojana pääsen tapahtumien keskipisteeseen, toisaalta taas seuraan tilannetta kauempaa. Toisaalta olen riittävän lähellä, jotta voisin puuttua tilanteeseen, toisaalta olen liian kaukana, jotta voisin tehdä mitään.
En voi olla ihailematta sitä, kuinka Hotel Modernin esiintyjät saavat irti lukuisista pienistä nukeista valtavia tarinoita ja ajatuksia. Kaikki tuntuu olevan niin pientä, mutta silti niin suurta ja ihmeellistä.

Mikä taas ei? - Tekijöiden hyvä idea ei valitettavasti jaksa kantaa loppuun saakka. Vaikka esitys olikin varsin lyhyt (1 h, ei väliaikaa), idea alkoi pikkuhiljaa syömään itse itseään. Katsojana olisin kaivannut jonkinlaista suurempaa muutosta hyvin hidasrytmiseen ja paikoitelleen seisahtuneeseen esitykseen.

Mitä jäi käteen? - Uusi, mielenkiintoinen näkökulma oli kaikesta huolimatta piristävän erilaista teatteria. Esitys oli osoitus siitä kuinka ehkä jo kuluneestakin aiheesta voidaan saada uudenlaisella näkökulmalla jotakin uutta irti.

Miete/ajatus/kysymys? - Esitykset pystyvät vakuuttamaan katsojansa monella tapaa.

Tähdet? - Vaikuttavuudesta neljä tähteä.

Esityksen sivut
Traileri

Tampereen Teatteri: Kylmä murha (25.10.2013)



























Kuva: Harri Hinkka

Mikä? - Edward Taylorin trilleri Kylmä murha.

Kuka tai ketkä? - Tampereen Teatteri.

Miten? - Tampereen Teatteri on toistuvasti tarttunut ohjelmistossaan trillereihin - tästä hatunnosto koko talolle! Trillereitä näkee suomalaisissa teattereissa mielestäni aivan liian harvoin.
Neljälle näyttelijälle kirjoitettu trilleri kertoo menestyksekkäästä kirjailijasta (Esa Latva-Äijö) ja hänen toveruksestaan (Jukka Leisti), jotka ovat valmistelemassa uutta dekkariaan, Kylmä murha. Erinäisten sattumuksien jälkeen toverukset ajautuvat konfliktitilanteeseen, joka lopulta muuttaa kaiken.

Mikä onnistui? - Mikko Viherjuuren ohjaama esitys vedättää katsojaansa heti esityksen alkumetreillä. Odotukset ovatkin onnistuneiden koukkujen jälkeen korkealla.
Näyttelijäntyö on kautta esityksen varmaa ja moniuloitteista. Suurimmaksi yllättäjäksi nousee Jukka Leisti, jonka rentoa näyttelijäntyötä seuraa mielellään. Aikaisemmin minulle on jäänyt Leististä varsin yksipuolinen kuva, mutta tässä esityksessä Leisti todellakin yllättää, ja osoittaa monipuolisuutensa.
Marjatta Kuivasto on lavastanut intiimin Frenckell-näyttämön uskottavaksi nykyaikaiseksi kattohuoneistoksi. Lavastuksessa on jopa pientä uhkaavuutta - parvekkeen peittävät verhot sekä elämä tuli lavaste-elementeissä henkivät trillerimäisyyttä.

Mikä taas ei? - Taylorin tekstiä seuraa mielellään ensimmäisen puoliskon ajan, mutta kakkospuoliskolla lukuisat kiemurat ja juonenkäänteet tarinassa alkavat puuduttamaan. Olin kuullut ennakkoon, että esitys oli todella jännittävä ja piti otteessaan koko esityksen ajan - ja näin minäkin ajattelin vielä väliajalle asti. Odotin koko toisen puoliskon sitä suurta jännityselementtiä, josta olin kuullut, mutta en sellaista valitettavasti saanut. Tuntui kuin koko kakkospuolisko olisi valmiiksi pureskeltu, aavistin juonenkäänteet ja tapahtumat etukäteen (kirj. huom. muu yleisö tosin säikähti suurestikin muutamassa kohdassa!). Edward Taylorin teksti on, kyllä, toimiva draama, mutta piinaavaan trilleriin on mielestäni vielä matkaa. Tulkinta olisi saanut mielestäni hieman enemmänkin irrotella tekstillä ja piinata yleisöään vieläkin enemmän.

Mitä jäi käteen? - Pettymys(, josta on muodostunut tämän syksyn sana).

Miete/ajatus/kysymys? - Trillereitä lisää suomalaisiin teattereihin!

Tähdet? - Kolme tähteä.

Esityksen sivut

Tampereen Työväen Teatteri: Kulkuri (25.10.2013)


















Kuva: Terho Aalto

Mikä? - Maailman suosituimmasta koomikosta, Charlie Chaplinista, kertova draamakomedia Kulkuri.

Kuka tai ketkä? - Tampereen Työväen Teatteri.

Miten? - Riku Suokkaan ja Heikki Syrjän kynästä syntynyt Kulkuri kuvaa Charlie Chaplinin uran kahdessa tunnissa - aikamoinen työ, sanoisin! Kulkurissa näyttämöllä nähdään otteita Chaplinin tunnetuimmista slapstick-numeroista, mutta myös vilahduksia Chaplinin yksityiselämään.

Mikä onnistui? - Kulkurin onnistumiset rajoittuvat ikävä kyllä visuaaliseen ilmeeseen.
TTT:n vakituiseen henkilökuntaan kuuluva Hannu Lindholm on suunnitellut kerrassaan upean lavastuksen, joka hyödyntää koko TTT:n suurta näyttämöä taitavasti.

Mikä taas ei? - Minun täytyy ensitöikseni todeta, että Kulkuri on heikoin esitys, jonka olen TTT:llä ikinä nähnyt. Äärimmäisen ontto käsikirjoitus ja kökkömäisesti ohjattu esitys ei hyvistä lähtökohdistaankaan selviydy kunnialla maaliin. Esityksen rytmi on käsittämättömän nopea: tuntuu siltä kuin käsikirjoittajat olisivat halunneet tunkea kaiken mahdollisen mitä ovat Chaplinista löytäneet. Selkeämpi rajaus dramaturgiaa luodessa olisi ollut paikallaan.

Mitä jäi käteen? - Esityksestä ei jäänyt minulle oikein mitään konkreettista käteen.

Miete/ajatus/kysymys? - Elämänkertanäytelmät ovat vaikeita.

Tähdet? - Yksi tähti.

Esityksen omat sivut
Traileri

Tampereen Työväen Teatteri: The Addams Family (24.10.2013)



























Kuva: Teppo Järvinen

Mikä? - Broadwaylta Suomeen rantautunut musikaali suositusta kauhuperheestä, The Addams Family.

Kuka tai ketkä? - Tampereen Työväen Teatteri.

Miten? - TTT on napannut ensimmäisenä suomalaisena teatterina ohjelmistoonsa suositusta Addamsin perheestä kertovan musikaalikomedian. Musikaalin on suomentanut ja ohjannut Tiina Puumalainen, joka on tunnettu TTT:llä (kuin muuallakin Suomessa) monista musiikkiteatteriohjauksistaan. Puumalaisen lisäksi suomennosurakkaan on osallistunut runoilija Ilpo Tiihonen, joka on vastannut musikaalin lukuisten laulujen suomennoksista.

Mikä onnistui? - Parasta TTT:n versiossa on visuaalisuus ja muutamat näyttelijät.
Teppo Järvisen suunnittelema visuaalinen ilme on sarjakuvamaisen toimiva. 2D-vaikutelman hyödyntämistä teatterissa voisi käyttää useammankin - tekniikalla saadaan luotua näyttämölle uudenlainen illuusio, jota katsoja nauliintuu seuraamaan herkeämättä.
Musikaaliin on valittu jälleen kerran (TTT:lle tyypilliseen tapaan) näyttelijät, jotka osaavat todellakin laulaa. Ensemblen tähdeksi nousee hyytävän roolityön tekevä Eriikka Väliahde, jota ei ole tunnistaa Väliahteeksi. Väliahde yllättää monipuolisuudellaan! Toisen mieleenpainuvan roolityön tekee aikaisemmin hieman raakilemaisesta näyttelijäntyöstä pois kasvanut Jukka Nylund, jonka Pugsley on hellyyttävän suloinen ja kokonainen roolityö. Olen nähnyt Nylundin useammissa musikaalirooleissa, ja on ollut ilo seurata nuoren, taitavan tekijän kehityskaarta!

Mikä taas ei? - Moitteet lähtevät mielestäni ennen muuta alkuteoksesta: teos on varsin tylsä ja mitäänsanomaton. Vaikka musiikki hakee vaikutteita eri tyylisuunnista, kuulostaa se yllättävän samasta tuutista puserretulta musikaalihötöltä.
Musiikin lisäksi tarinalta olisi odottanut hieman enemmän. Nyt koko esitys jää varsin pinnalliseksi irtonaisten vitsien ja musiikkinumeroiden kokonaisuudeksi. Jollekin tämänkaltainen esitys varmasti sopii, mutta minä kaipaan musikaaliltakin jo enemmän!

Mitä jäi käteen? - Broadway-höttöä, joka ei ollut minun makuuni. Mielestäni vika on enemmänkin lahden toisella puolen, eikä TTT:n tekijöissä.

Miete/ajatus/kysymys? - Musikaaleissa voi olla myös sisältöä.

Tähdet? - Kaksi tähteä.

Esityksen omat sivut
Traileri

Q-teatteri: Hämeenlinna (23.10.2013)


















Kuva: Pate Pesonius

Mikä? - Juha Itkosen käsikirjoittama Hämeenlinna. Ohjaus Jussi Nikkilä.

Kuka tai ketkä? - Q-teatterin kantaesitys.

Miten? - Juha Itkonen on kirjoittanut Q-teatterille näytelmän kotikaupungistaan, Hämeenlinnasta. Aikaisemmin näyttelijänä tunnetuksi tullut Jussi Nikkilä on tällä kertaa astunut ohjaajan saappaisiin. Itkosen näytelmä kertoo maakuntakaupungin asukeista, ja sinne saapuvasta toimittajasta (Sanna-Kaisa Palo). Toimittaja haluaa kirjoittaa positiivisen jutun tulevaan Kuukausiliitteeseen hämeenlinnalaisista taviksista, sillä se on juuri nyt mediaseksikästä ja kiinnostavaa: tavikset.

Mikä onnistui? - Esityksen kaikki osatekijät tuntuvat olevan kohdillaan. Itkosen tiivis teksti osoittaa, etttä yksinkertainen on kaunista. Dialogi on äärimmäisen sujuvaa, napakkaa ja hulvatonta.
Jussi Nikkilän esikoisohjaus on tasavertainen Itkosen upean tekstin kanssa. On ihailtavaa nähdä näin varma esikoisohjaus, vielä kantaesitettävästä tekstistä. Nikkilälle voi povata pitkää ja vaiherikasta uraa myös teatteriohjaajana!
Esityksen näyttelijäntyö on herkullista. Sanna-Kaisa Palo nousee hillittömällä roolityöllään ansaitusti esityksen valokeilaan. Palo on minulle uudehko tuttavuus teatterinäyttämöillä, häntä voisi nähdä näillä estradeilla enemmänkin! Palo on armoitettu komedienne, tarkka ja sopivan piikikäs.
Palon ollessa näytelmän dynamo, on Hannu Kivioja näytelmän sielu, itse herra Sympaattisuus. Kivioja piirtää elämää kaltoin kohdelleen miehen intensiivisesti ja pienillä vedoilla. Kiviojan näyttelijäntyötä on ihanan helppo seurata.
Camilla Nenosen hyvin minimalistinen lavastus ja Ada Halosen valosuunnittelu tukevat esityksen sisäistä maailmaa erinomaisesti.

Mikä taas ei? - En löydä tästä esityksestä oikein mitään moitteen sanaa!

Mitä jäi käteen? - Kiinnostava esitys Hämeenlinnasta. Olen vieraillut paikkakunnalla, muistini mukaan, vain yhden kerran, ja esitys mielestäni kuvasi Hämeenlinnaa äärimmäisen hyvin. Vieraillessani kaupungissa alkusyksystä mielessäni pyöri sana "sympaattinen", joka kuvaa esitystäkin oikein hyvin.

Miete/ajatus/kysymys? - Yksi syksyn mielenkiintoisimmista ja toimivimmista esityksistä.

Tähdet? - Neljä ja plussa päälle. Hyvä fiilis.

Esityksen omat sivut

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Lahden Kaupunginteatteri: Kissa kuumalla katolla (16.10.2013)


















Kuva: Lauri Rotko

Mikä? - Tennessee Williamsin klassikkoon perustuva Kissa kuumalla katolla. Ohjaus Hilkka-Liisa Iivanainen.

Kuka tai ketkä? - Lahden Kaupunginteatteri

Miten? - Tennessee Williamsin klassikko Kissa kuumalla katolla on saanut tuoreen tulkinnan Lahden Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.

Mikä onnistui? - Pääosin nuorten suunnittelijoiden valmistama esitys nousee yhdeksi vuoden mielenkiintoisimmista klassikkotulkinnoista. Positiivista on myös että tämänkaltainen esitys nähdään muualla kuin pääkaupunkiseudulla.
Hilkka-Liisa Iivanaisen ohjaus pölyttää onnistuneesti klassikkoa, ja tuo toimivasti teoksen tähän päivään. En ole aikaisemmin nähnyt Iivanaisen töitä, mutta luulenpa, että tulen tulevaisuudessa seuraamaan hänen töitään laajemmaltikin.
Esityksen näyttelijäntyö on tasaisen varmaa. Elsa Saisio ja Tapani Kalliomäki ovat tasavertainen pari, jotka kannattelevat esitystä intensiivisellä ja monisyisellä ilmaisullaan. Sivurooleista mieleen jäävät Liisa Loponen ja Maiju Saarinen, jotka näyttelevät ihailtavan lempeästi.
Esityksen komeasta visuaalisesta suunnittelusta on vastannut Jenni Kääriäinen. Kääriäisen lavastus ja valosuunnittelu uudistaa rohkealla teatterin kovin perinteistä visuaalista ilmaisua.

Mikä taas ei? - Paikoitellen esityksen rytmi tuntui laahaavan turhankin pitkään paikallaan - luulen että tämä johtuu klassikkotekstistä. Tilaa ja ilmaa jokainen esitys tarvitsee, mutta joskus sitä on ripoteltu esityksiin liikaa.

Mitä jäi käteen? - Vihdoinkin mielenkiintoinen ja perusteltu klassikkotulkinta.

Miete/ajatus/kysymys? - Lisää nuoria tekijöitä maakuntateattereihin!

Tähdet? - Rohkeasta klassikkotulkinnasta kolme ja puoli tähteä.

Esityksen omat sivut
Traileri

torstai 31. lokakuuta 2013

Poleenin Teatteri: Liian lyhyt hame (12.10.2013)



























Kuva: Susanna Pohjolainen

Mikä? - Sofi Oksasen Liian lyhyt hame. Musiikin sävellys Maija Kaunismaa.

Kuka tai ketkä? - Poleenin Teatteri

Miten? - Poleenin Teatteri toi ensi-iltaan reilut kaksi viikkoa sitten Sofi Oksasen runokokoelmaan perustuvan esityksen Liian lyhyt hame. Temaattisesti esitys ei ole sitä perinteistä harrastajateatterikamaa. Naisiin kohdistuvan väkivallan tuominen pienelle harrastajanäyttämölle vaatii tekijöiltään rohkeutta ja valtavaa itsevarmuutta.

Mikä onnistui? - Annikki Sahan sovitus ja ohjaus tuo kolme eri-ikäistä ja -taustaista naista kuntosalille, paikkaan jossa näkee hyvin usein verta, hikeä ja kyyneliä. Kuntosali avautuu mielenkiintoisena symbolina: on olemassa paikka, jossa ihmiset ovat vereslihalla, täysin paljaana ja vapaina avautumaan.
Näytelmän kolmena naisena nähdään Anne-Riitta Reinikainen, Kirsi Selonen ja Janette Teittinen, jotka tekevät tasaisen varmaa työtä. Naisten työlle täytyy nostaa hattua, sillä esitys on vaativa ja vaatii itsevarmuutta ja pokkaa esittäjiltään.
Vaikka esitys käsittelee valtavan arkaa aihetta, sisältää esitys paljon myös huumoria. Maija Kaunismaan hillittömän leikittelevä musiikki ja Oksasen osuvat riimit kutkuttavat yleisön nauruhermoja.
Susanna Pohjolaisen suunnittelema visuaalinen ilme on lempeä ja sopivasti ristiriidassa näytelmän sisäisen maailman kanssa.

Mikä taas ei? - Näkemässäni ensi-illassa esityksen rytmi tuntuu välillä laahaavaan, ja toisinaan näytelmä olisi kaivannut hieman ripeämpää otetta. Toiset kohtaukset olisivat taas tarvinneet hieman aikaa... Luultavasti rytmi tasaantuu esityskertojen myötä.

Mitä jäi käteen? - Teoksena Sahan sovitus saa aikaan katsojan päässä valtavan kysymystulvan, johon katsoja ei löydä heti vastauksia. Näytelmä jää pyörimään ajatuksiin pitkiksi ajoiksi. Esimerkillinen ja mielenkiintoinen esitys!

Miete/ajatus/kysymys? - Harrastajateatterit voivat olla myös rohkeita ja näyttää mallia ammattiteattereillekin.

Tähdet? - Pelkästä rohkeudesta uskallan antaa esitykselle neljä tähteä.

Esityksen omat sivut

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Jyväskylän Kaupunginteatteri: Shrek (12.10.2013)



















Kuva: Sami Heiskanen

Mikä? - David Lindsay-Abairen ja Jeanine Tesorin musikaalikomedia Shrek.

Kuka tai ketkä? - Jyväskylän Kaupunginteatteri

Miten? - Vuonna 2001 valkokankaat vallannut vihreäjätti Shrek sai oman musikaalin vuonna 2008. Vuoteen 2010 Broadwaylla pyörinyt musikaali on ennen suomalaista kantaesitystä ehtinyt viihdyttää mm. Israelissa, Ruotsissa, Virossa, Ranskassa ja Espanjassa.
Suomeen musikaalin toi Jyväskylän kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman, joka on myös suomentanut ja ohjannut nyt nähdyn version.

Mikä onnistui? - Konseptimusikaalin tuominen Suomeen vaatii paljon aikaa ja rahaa, heti kättelyyn pointsit siitä! Jyväskylän Kaupunginteatteri on ilmiselvästi pistänyt paljon likoon tähän esitykseen.
Harvoin näkee yhtä näyttävää ja toimivaa musikaalilavastusta Suomessa kuin tässä Shrekissä! Samuli Hallan lavastus on monipuolinen ja -uloitteinen. Yhteistyö paikallisten koululaisten kanssa näkyy myös lavastuksen suurissa kukkaelementeissä.
Maria Lund Fionana on posiitivinen yllätys. Lund on omaksunut roolille asetetut haasteet äärimmäisen hyvin. Lund on myös ainoa, joka tuo näyttelijäntyöllään musikaalin aidon komediafiiliksen.
Toinen positiivinen yllättäjä oli Farquaadin roolissa nähty Joni Leponiemi, joka näytteli rennosti ja impulssiivisesti. Leponiemen lauluääni on yksi esityksen puhtaimmista.

Mikä taas ei? - Musikaalia vaivaa ennenkaikkea kelju äänentoisto ja epätasainen esiintyjäjoukko. Myös itse teos on problemaattinen, mutta siihenhän jyväskyläläisillä ei ole puuttumista, koska teos on ns. konseptimusikaali.
Äänentoiston toimimattomuuden vuoksi useat vitseiksi tarkoitetut lauseet vilahtavat ohi, eikä laulun sanoistakaan tunnu saavan selvää. Missä miksaus? Paljon huutoa ja melua sisältänyt esitys kärsi miksauksen puuttumattomuudesta. Ammattimuusikoista koostuva bändi kuulostaa myös yllättävän vaisulta.
Ensemblen epätasaisuus ihmetytti myös. Sari Loukon sinänsä kiehtovat koreografit taisivat olla liian haastavia ensemblelle?
Kari Arffmanin ohjaus jää hyvin puolitiehen, aivan kuin esitys olisi kiireessä väsätty. Yksi esityksen käsittämättömimmistä ratkaisuista oli lohikäärme, jonka toteutuksesta en pitänyt yhtään.

Mitä jäi käteen? - Odotukset olivat jälleen kerran liian korkealla. Kaiholla muistelen lähes viiden vuoden takaista Cabarét -musikaalia, joka sai arvoisensa tulkinnan Jyväskylässä. Onnistuneita esityksiä olen siis Jyväskylässäkin nähnyt!

Miete/ajatus/kysymys? - Konseptimusikaalien omaperäisyys - onko sitä, saako sitä olla?

Tähdet? - Kaksi tähteä.

Esityksen omat sivut

Ryhmäteatteri: Jäniksen vuosi (10.10.2013)


























Kuva: Johannes Wilenius

Mikä? - Arto Paasilinnan romaaniin perustuva Jäniksen vuosi.

Kuka tai ketkä? - Ryhmäteatteri

Miten? - Ryhmiksen Helsinginkadun näyttämölle on rantautunut Arto Paasilinnan romaaniin perustuva Jäniksen vuosi, jonka käsikirjoitustyöryhmä Sami Keski-Vähälä, Esa Leskinen ja Kristian Smeds ovat laittaneet klassikon uuteen kuosiin. Tässä uusimmassa tulkinnassa Vatanen (Robin Svarström) on ylityöllistetty datanomi, joka lähtee raskaan työpäivän jälkeen ajelemaan kotiinsa ja törmää matkalla jänikseen (Anna-Riikka Rajanen). Loppu onkin, no, legendaa.

Mikä onnistui? - Ryhmäteatteri on tehnyt rohkean ohjelmistovalinnan. Tunnetun romaanin uudelleentulkinta on paikallaan, sillä hieman kulahtanutta romaania tuskin haluttaisiin nähdä sellaisenaan näyttämöllä.
Anna-Riikka Rajasen roolityö, joka on samalla nuoren naisen taiteellinen opinnäytetyö Teatterikorkeakouluun, Jäniksenä on ihastuttava. Rajanen näyttelee herkästi ja laulaa taivaallisen upeasti. Rajaselle voi ennustaa pitkää ja monipuolista uraa Suomessa, miksei ulkomaillakin.

Mikä taas ei? - Kolmen käsikirjoittajan sovitustyö on saanut aikaan melkoisen sopan. Tulkinnasta ei ota oikein mitään selkoa eikä lavan sekoilua jaksa kovinkaan pitkään katsoa. Leskisen ohjaus luottaa myös tuskastuttavan pitkiin tauotuksiin varsinkin esityksen alkupuolella. Esitys ei pääse oikein lentoon missään vaiheessa, vaan rytmi laahaa tasaisena eikä riittäviä rytminvaihdoksia tapahdu.
Videoprojisoinnit tuntuvat tässä(kin) esityksessä aivan turhilta. Perinteiseen näyttämöilmaisuun ei ole luotettu, ja projisoinnit on valittu ikäänkuin paikkaamaan näyttelijäntyötä. Eikö näyttelijöiden täydy tulevaisuudessa enää osata muuta kuin kameranäyttelemistä?
Näyttelijät vetäytyvät välillä syvälle puskafarssin ytimeen eikä valittu tyylilaji istu kokonaisuuteen ongelmitta. Jos esitystä nimitetään inhimilliseksi komediaksi, kysymys kuuluu: missä inhimillisyys? Työryhmän mielestä inhimillisyys tarkoittaa karikatyyrejä ja liioittelua? Valitettavasti tällä pointilla ei ylletä maaliin asti.

Mitä jäi käteen? - Valtava pettymys. Ryhmiksen syksyn molemmat tuotannot eivät ole vastanneet odotuksiani. Mikä Ryhmistä vaivaa? Ryhmikseltä olen aina odottanut laadukkaita ja mielenkiintoisia esityksiä!

Miete/ajatus/kysymys? - Suomessa vallitseva projisointikulttuuri alkaa tulla jo korvista ulos. Yrittäkää kehittää jotain uutta tai jättäkää ne projisoinnit kokonaan pois, jooko?

Tähdet? - Yksi tähti ja plussa Anna-Riikka Rajasesta.

Esityksen omat sivut

Kansallisteatteri: Minä ja muro (9.10.2013)

 















Kuva: Tuomo Manninen

Mikä? - Mari Kujanpään lastenkirjaan perustuva Minä ja muro.

Kuka tai ketkä? - Kansallisteatteri.

Miten? - Kansallisteatterin Willensaunaan on tuotu Mari Kujanpään Finlandia-palkittuun kirjaan perustuva lastenesitys Minä ja muro. Dramatisoinnista ja ohjauksesta vastaa Kansallisteatterin ohjaaja, lastenteatterin puolesta puhuja Jukka Rantanen. Katri Rentto on puolestaan suunnitellut esityksen visuaalisen ilmeen.
Näytelmä kertoo ala-asteikäisestä Lauhasta, joka on kovin surullinen. Lauhan paras ystävä on Muro-nalle, jonka kanssa Lauha viettää paljon aikaa, koska eihän hänellä muita kavereita olekaan. Eräänä päivänä kouluun tupsahtaa TET-jaksoaan suorittava Heta. Pian Lauha huomaa viihtyvänsä Hetan kanssa kaikki välitunnit piirtelemässä. Hetan ja Lauhan välille syntyy lämmin kaverisuhde, joka auttaa ujon Lauhankin ulos kuorestaan.

Mikä onnistui? - Jukka Rantanen on dramatisoinut ja ohjannut rehellisen lastenteatteriesityksen. On ilo katsoa esitystä, joka ei aliarvioi katsojaansa, mutta on silti ihailtavan hauska!
Näyttelijät ovat sisäistäneet hyvin Rantasen tulkinnan ja lastenteatteri-ideologian, eivätkä sorru missään vaiheessa ylilyönteihin.
Näyttelijäntyö on luontevaa ja perusteltua. Eeva Putro näytelmän Lauhana on äärimmäisen sympaattinen ja aito. Ilja Peltosen Muro-nalle hassuttelee ja hupsuttelee, ja Emmi Pesonen on esikuvamainen teini.
Katri Renton suunnittelema visuaalinen ilme istuu Lauhan kovin mustavalkoiseen maailmaan erinomaisesti.

Mikä taas ei? - En olisi itse tehnyt oikeastaan esityksessä mitään toisin, kaikki tuntui toimivan oikein mainiosti.

Mitä jäi käteen? - Hieno ja lämmin kotimainen teksti, joka sopii hienosti näyttämölle.

Miete/ajatus/kysymys? - Uutta kotimaista lastenteatteria on ilo katsoa!

Tähdet? - Neljä tähteä ja plussa päälle!

Esityksen omat sivut

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kansallisteatteri: Kirsikkapuisto (8.10.2013)


















Kuva: Pasi Ylirisku

Mikä? - Anton Tsehovin klassikon Kirsikkapuisto uudelleentulkinta. Sovitus ja ohjaus Mika Myllyaho

Kuka tai ketkä? - Kansallisteatteri

Miten? - Lukuisten vastoinkäymisten jälkeen Kansallisteatteri sai Kirsikkapuistonsa ensi-iltaan syyskuussa. Odotukset teokselle olivat suuret, ja pääjohtaja Mika Myllyaholta odotettiin raikasta tulkintaa klassikkotekstistä.
Tarinana Kirsikkapuisto on ajaton. Vanhan taakse jättäminen, ja uuden ajan tuleminen ovat läsnä kokoajan. Kirsikkapuisto on myös näytelmä valinnoista ja valintojen tekemisen vaikeudesta.

Mikä onnistui? - Visuaalisesti Kirsikkapuistoon on panostettu ja esityksen näyttelijäntyö on varmaa. Emmi Parviaisen raikkaasti ja vimmaisesti tulkitsema Anja nousee ansaitusti esityksen keskiöön. Tiina Weckström on varma Ranevskaja, ja Ismo Kallio sympaattinen Firs.

Mikä taas ei? - Myllyahon ohjaus on hyvin alleviivaava: näyttämö on tumpattu täyteen erilaisia tasoja ja ajatuksia, joita ei ole ehditty viemään loppuun. Katsojalle jää olo ettei tässä ole uskottu riittävästi tekstin voimaan, vaan on ryhdytty kuvittamaan ja popularisoimaan klassikkoteosta tähän päivään. Mitä tällä sovituksella haetaan?
Videokuvaa on Kansallisteatterin päänäyttämöllä ruvettu käyttämään nyt turhankin usein, ja projisointien hyödyntäminen esityksessä tuntuu aivan turhan pakonomaiselta.

Mitä jäi käteen? -Tuntui että olin nähnyt tämän esityksen jo aikaisemmin. Kansallisteatterin esitykset ovat alkaneet noudattamaan nyt liikaa samaa kaavaa, jossa on jumiuduttu samoihin tapoihin. Toivoisin että Kansallisteatteri maamme päänäyttämönä näyttäisi esimerkkiä ja kehittäisiä suomalaista teatteritaidetta eteenpäin.

Miete/ajatus/kysymys? - Klassikoita voi tuoda tähän päivään, mutta se tulisi tehdä mahdollisimman selkeästi.

Tähdet? - Kaksi tähteä.

Esityksen omat sivut
Traileri

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Helsingin Kaupunginteatteri: Tohtori Zivago (6.10.2013)













Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri

Mikä? - Eeppinen suurmusikaali Tohtori Zivago, Euroopan kantaesitys. Ohjaus Hans Berndtsson.

Kuka tai ketkä? - Helsingin Kaupunginteatteri

Miten? - Helsingin Kaupunginteatteri jatkaa suurmusikaalien linjaa vain kaksi vuotta sitten maailman ensi-iltansa saaneella musikaalilla. Aikaisemmin tiettävästi vain Australiassa esitetty musikaali sijoittuu historialliselle Venäjälle. Varsin romantisoidusta tarinasta on tehty myös suosittu elokuva, joka on jättänyt etenkin vanhemmalle polvelle vahvan mielikuvan.

Mikä onnistui? - Ralf Forsströmin lavastus on massiivinen ja upea. William Ilesin ja Kari Leppälän valosuunnittelu tarjoaa lavastuksesta uudenlaisia kulmia.
Vakuuttavimman roolityön tekee Antti Timonen Antipov/Strelnikovina. Timonen on näyttelijöistä ainut, joka pystyy roolityöllään sähköistämään näyttämön ja luomaan uskottavia jännitteitä näyttelijöiden välille.
Anna-Maija Jalkanen Zivagon vaimon, Tonjan, roolissa on iloinen yllätys. Lahden Musiikki- ja draamainstituutista piakkoin valmistuva Jalkanen laulaa ihailtavan puhtaasti ja varmasti. Jalkasen ja Laraa näyttelevän Anna-Maija Tuokon ensikohtaaminen on esityksen aidoimpia ja koskettavimpia hetkiä.

Mikä taas ei? - Hans Berndtssonin ohjaus yrittää liikaa, ja ratkaisut ovat paikoitellen outoja. Rytmisesti esitys on rakennettu epäsystemaattisesti: herkän kohtauksen jälkeen täräytetään heti ilmoille nopearytminen kohtaus. Leikkaukset tuntuvat liian suurilta ja kokonaisuus näinollen kärsii.
Lavastuksen massiivisuus alkaa toisella puoliajalla tylsistyttää. Käytännössä katsoen yhdessä näyttämökuvassa esitetty esitys alkaa toisen tunnin kohdalla tuntua jo tylsistyttävältä ja katsoja kaipaisi uusia virikkeitä näyttämökuvaan. Elementit liikkuvat kyllä, mutta muutos on liian pientä.
Näyttelijät sortuvat paikoitellen patetiaan, ja näyttelijäntyö on kautta linjan ikävän epätasaista. Nuoret näyttelijät, Tuukka Leppänen ja Anna-Maija Tuokko, päärooleissa jäävät ikävällä tavalla koko muun ensemblen jalkoihin.

Mitä jäi käteen? - Uudesta musikaalista pojot HKT:lle, mutta itse teos ja sen toteutus eivät ikävä kyllä vakuuta. Odotukset olivat musikaalin suhteen korkealla.

Miete/ajatus/kysymys? - Uusia musikaaleja saisi tulla Suomeen useamminkin.

Tähdet? - Kaksi tähteä.

Esityksen omat sivut

Helsingin Kaupunginteatteri: Kolme apinaa (5.10.2013)














Kuva: Tapio Vanhatalo

Mikä? - Ranskalaisfarssi Kolme apinaa.

Kuka tai ketkä? - Helsingin Kaupunginteatteri Studio Pasilassa.

Miten? - Helsingin Kaupunginteatteri on tuonut Suomeen uuden ranskalaisen vauhtifarssin Kolme apinaa. Farssikonkari Pentti Kotkaniemen ohjauksessa on liuta vierailijanäyttelijöitä, mutta myös pari HKT:n omaa iloittelijaa.

Mikä onnistui? - Laurent Baffien tekstin perusidea on viehättävä: kolme hieman "puutteellista" kaipaavat treffiseuraa ja toverit päättävät auttaa toisiaan. Yleensä parhaimmat ideat ovatkin yksinkertaisia, kuten tässäkin farssissa.
Mieskolmikon hauskin on ehdottomasti Jouko Klementtilä, jonka mykkä seksihullu koittaa epätoivon vimmalla selvitä treffeistä vippaskonstein. Naisnäyttelijät ovat tasavahvoja: Inka Kallén on piristävä ilmestys, Miina Turunen ihanan ailahteleva ja Emilia Sinisalo napakan rehti.

Mikä taas ei? - Jyrki Sepän visuaalinen ilme on varsin köyhä. Vaikka kyseessä onkin poikamiesboxit niin silti lavastuksesta paistaa köyhyys ja säästötoimenpiteet, jotka pistävät minua katsojana hieman ärsyttämään. Nopeiden vaihtojen vuoksi tämä lavastusratkaisu oli ehkä käytännöllisin muttei kuitenkaan se silmiä hivelevin? Eikö se voisi olla myös molempia?
Esitys junnaa välillä vähän turhaankin paikallaan, ja yleisön on vaikea hypätä mukaan kovarytmiseen esitykseen. Tämän seurauksena näyttelijät sortuvat paikoitellen ylinäyttelemiseen, jolla eivät ainakaan voita yleisöään puolelleen. Nuoleskelu tuntuu lähinnä kiusalliselta.

Mitä jäi käteen? - Aivot olisi pitänyt jättää tosissaankin narikkaan.

Miete/ajatus/kysymys? - Ranska on farssimaa.

Tähdet? - Naurut jäävät kovin vähäiseksi ja siksi esitykselle vain kaksi tähteä.

Esityksen omat sivut
Traileri

lauantai 5. lokakuuta 2013

Helsingin Kaupunginteatteri: Ai-jai-jai! (5.10.2013)













Kuva: Taskuteatteri Mimic

Mikä? - Taskuteatteri Mimicin vierailuesitys Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön lämpiössä, Ai-jai-jai!

Kuka tai ketkä? - Helsingin Kaupunginteatteri ja Taskuteatteri Mimic.

Miten? - Usva Kärnän ja Alexey Vasilchenkon muodostaman Taskuteatteri Mimicin Ai-jai-jai! on suunnattu maailman tärkeimmille ihmiselle, ja vähän myös niille ei-niin-tärkeille. Klovneriaa hyödyntävä, lähes sanaton esitys, ei vaadi katsojaltaan minkään kielen täydellistä osaamista.

Mikä onnistui? - Kärnä ja Vasilchenko ovat fyysisiä näyttelijöitä, joiden liikekieltä ei voi kuin ihailla. Varsinkin Vasilchenkon fyysinen ilmaisu hakee vertaistaan.
Esiintyjät taitavat myös komiikan ja rytmityksen. Hauskimmillaan esitys on erilaisissa kilpailutilanteissa, joissa näyttelijät pääsevät mittelöimään mm. ilmapallon omistajuudesta tai lentokoneiden suuruudesta. Huumorin takaa on luettavissa myös oikeita aiheita kuten toisten kunnioittamista ja hyväksymistä. Aikuiskatsojana on mukavaa myös nähdä kuinka lapsiyleisöä kuunnellaan ja lasten kommentteihin reagoidaan.

Mikä taas ei? - Ulkopuolisen ohjaajan puuttuminen näkyy esityksestä: toisinaan numerot jäävät junnaamaan paikalleen ja esitys tuntuu hivenen pitkitetyltä. Esityksen kesto olisi aivan hyvin voinut olla 30 minuuttia, jolloin toiminta olisi jakautunut tasaisemmin ja numeroihin olisi voitu tarttua hieman ripeämmin.

Mitä jäi käteen? - On varsin mukavaa nähdä uudenlainen lastenteatteriesitys, joka rikkoo kielimuurejakin.

Miete/ajatus/kysymys? - HKT:n pienen näyttämön lämpiö sopii tämänkaltaisille lastenteatteriesityksille äärimmäisen hyvin.

Tähdet? - Kolme ja puoli.

Esityksen omat sivut
Traileri

Helsingin Kaupunginteatteri: Kipupiste (3.10.2013)














Kuva: Tapio Vanhatalo

Mikä? - Bengt Ahlforsin ja Johan Bargumin käsikirjoittama Kipupiste. Suomennos Liisa Urpelainen, ohjaus Kari Heiskanen

Kuka tai ketkä? - Helsingin Kaupunginteatteri.

Miten? - Kipupiste kertoo viime vuosituhannen loppupuolella tapahtuneesta näytelmäkirjailija Lars Norénin (Jouko Klementtilä) vankilateatteriprojektista. Projektin idea lähti kolmelta Ruotsin vaarallisimmilta vangilta. Carl (Niko Saarela), Mats (Sampo Sarkola) ja Tony (Tommi Rantamäki) saavat käännytettyä epäluuloisen Norénin pään ja syntyy huippusuosittu esitys 7:3, joka päätetään viedä myös vankilan ulkopuolelle, Riksteaternin kiertueelle.
Bengt Ahlforsin ja Johan Bargumin käsikirjoitus perustuu Elisabeth Åsbrinkin kirjaan Smärktpunkten.

Mikä onnistui? - Kari Heiskasen ohjaus ja sovitus on intiimi ja varsin onnistunut. Heiskanen tarjoaa 1,5 tunnin ajan tiiviin esityksen, jossa ei ole liikaa ylimääräistä eikä turhaa. Heiskanen on karsinut esityksestä turhan pateettisuuden pois, kaikki on kliinistä ja sen kautta uhkaavaa. Onnistuneimpia kohtauksia on poliisien kertoma ampumavälikohtaus, joka on toteuttu hienovaraisen tyylitellysti.
Näyttelijät ovat omaksuneet Heiskasen ohjauksen hyvin. Saarela, Sarkola ja Rantamäki muodostavat ilmapiiriltään sähköisen kolmikon. Leenamari Unho ja Marjut Toivanen vakuuttavat vankilan edustajina.
Pienen näyttämön katsomo on asetettu ringiksi traagisten tapahtumien ympärille. Antti Mattilan lavastus on yhden tason, penkkien, pöydän ja auton varassa. Pyörön hyödyntäminen rytmitti ja toi mielenkiintoisia näkökulmia esitykseen.

Mikä taas ei? - Esityksen loppupuolella dramaturgia alkaa hajoamaan. Esimerkiksi poliisin avovaimon puheenvuoro jää varsin irralliseksi.

Mitä jäi käteen? - Esitys loppui yhtäkkiä. Tuntui että olin nähnyt esityksestä vain pintaraapaisun. Olisin halunnut nähdä lisää! Vankilateatteriprojekti vaikutti kiinnostavalta, ja olisi ollut kiinnostavaa kuulla mitä vangeille kävi projektin jälkeen.

Miete/ajatus/kysymys? - Harmittavan vähän oli katsojia torstai-illan esityksessä. Eikö tämänkaltaiset esitykset vetoa valtaväestöön? Minä voin ainakin lämpimästi suositella esitystä epäilijöille: menkää ja nähkää hyvin tehtyä draamaa!

Tähdet? - Neljä tähteä. Kiitos.

Esityksen omat sivut
Traileri

Espoon Kaupunginteatteri: Esitystalous II (2.10.2013)




















Kuva: Stefan Bremer

Mikä? - Juha Jokelan käsikirjoittama ja ohjaama Esitystalous II.

Kuka tai ketkä? - Espoon Kaupunginteatteri.

Miten? - Espoon Kaupunginteatterissa sai muutama vuosi sitten ensi-iltansa Juha Jokelan kirjoittama ja ohjaama Esitystalous, joka nousi yllättäen yhdeksi Suomen kiinnostavammaksi esitykseksi. Esitystä esitettiin loppuunmyydyille katsomoille, ja esitys vieraili myös Tampereen Teatterikesässä 2010.
Nyt parin vuoden tauon jälkeen Espoossa sai ensi-iltansa Jokelan kirjoittama ja ohjaama Esitystalous II - tarina Espoosta. Esityksen keskiössä on näytelmäkirjailija Minä, joka palkataan 100 000 eurolla Espoon brändityöryhmän jäseneksi. Minän tavoitteena on laatia Espoolle vetävä tarina, joka vahvistaisi espoolaisten identiteettiä ja itsetuntoa.

Mikä onnistui? - Suosittelen kaikkia nyt hankkimaan äkkiä lippunsa tähän esitykseen, sillä kohta niitä ei ole enää taatusti saatavilla! Esitystalous II on yksi parhaimmista esityksistä, joita olen ikinä nähnyt.
Jokelan teksti ja ohjaus ovat taitavan varmanäköisiä. Olen aina ihaillut Jokelan tapaa kirjoittaa luontevaa, puhekielistä dialogia, joka on tajuttoman hauskaa. Jokela on luonut teoksillaan täysin uuden lajityypin, vakavan komedian, jota tuskin kukaan muu suomalainen teatterintekijä osaa tehdä. Jokelan tapa ilmaista asioita on tavattoman yksinkertainen, mutta silti jäätävän hauska.
Näyttelijät ovat tajuttoman hyviä. Raimo Grönbergin alistatuksinen professori, Henna Hakkaraisen pilkkua viilaava sihteeri, Tommi Taurulan intohimoinen urheilumies ja Tommi Korpelan lipevä sotepa-säätiön tj vakuuttavat. Ria Kataja on kauniisti laulava komedienne, jota kuulisi mielellään enemmänkin.
Martti Suosalo vahvistaa edelleen paikkaansa yhtenä Suomen hauskimmista näyttelijöistä, ja nuori Ylermi Rajamaa ei jää kokeneen ensemblen jalkoihin. Rajamaan roolityö kirjailija-Jokelan "heijastumana" on sympaattinen ja aito.
Esitys hyödyntää nykyteknologiaa uraauurtavalla tavalla. Teppo Järvisen lavastus on pienieleisyydessään jotakin suurta. Timo Teräväisen videosuunnittelu pölyttää nerokkaasti jo vanhaksi käynyttä suomalaista projisointikulttuuria. Projisoinnit on toteutettu erittäin laadukkaasti ja videokuvista tulee kaunis osa kokonaisuutta.
Heikki Örnin valosuunnittelu ja Sari Suomisen puvut tukevat onnistunutta visuaalista ilmettä.

Mikä taas ei? - Ei moitittavaa.

Mitä jäi käteen? - Esityksen uskomattoman korkea taso sai minut liikuttumaan. Olin esityksen nähtyäni niin tyytyväinen näkemääni että olisin voinut itkeä pelkästä ilosta. Suosittelen esitystä myös ei-espoolaisille!

Miete/ajatus/kysymys? - Ehdotan että julistamme Juha Jokelan neroksi!

Tähdet? - Tämä tulee suoraan sydämestä: täydet viisi tähteä. Ei puutteen sijaa.

Esityksen omat sivut
Teaser

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Ryhmäteatteri: Lähes onnellinen mies (1.10.2013)


















Kuva: Johannes Wilenius

Mikä? - Jouni Hynysen kirjan "Rakkaudella, Hynynen" inspiroimana syntynyt Juha Kukkosen käsikirjoittama ja ohjaama Lähes onnellinen mies.

Kuka tai ketkä? - Ryhmäteatteri. Samojen tekijöiden esitys nähtiin pari vuotta takaperin Teatteri Jurkassa.

Miten? - Ryhmäteatteri on kaivanut naftaliinista pari vuotta sitten Teatteri Jurkassa ensi-iltansa saaneen esityksen, ja siirtänyt sen nyt Ryhmiksen Pengerkadun näyttämölle. Juha Kukkosen käsikirjoittaman ja ohjaaman näyttelijätkin ovat samoja kuin kantaesityksessä: Reino Nordin, Paavo Kerosuo ja Aarni Kivinen näyttelevät mieskolmikkoa, jotka alkavat kuvaamaan miehistä kertovaa toimintaelokuvaa.

Mikä onnistui? - Esityksen lähtökohta on toimiva: tässä tehdään teatteria miehistä ja pääasiassa miehille. Katsomossa istuikin ihailtavan paljon keski-ikäisiä miehiä, mutta myös vanhempia naisia. Esitys siis ilmiselvästi on tavoittanut ainakin osittain kohderyhmänsä.
Näyttelijät Nordin, Kerosuo ja Kivinen ovat parhaimmillaan toisen puoliajan kohtauksissa, jossa kolmikko kuvaa vankilakohtausta vanhassa kebab-ravintolassa.

Mikä taas ei? - Ensinnäkin: "miehekäs komedia" ei lajityyppinä avaudu nuorelle mieskatsojalle. Onko esityksen tarkoitus olla näköiskuva suomalaisista miehistä? Parodia kenties? Käsikirjoittaja-ohjaaja Kukkosen visio ei avaudu.
Kukkosen draaman kehittely on jäänyt puolitiehen. Dramaturgia on täynnä epäloogisuuksia, ja katsoja ei pääse esityksen imuun mukaan: esitys etenee hyvin töksäyttelevästi eikä henkilöiden välille tunnu syntyvän minkäänlaista kontaktia.
Esityksen näyttelijäntyö on epätasaista ja oudosti rytmitettyä. Välillä näyttelijät kiirehtivät kuin pikajuoksijat, ja toisinaan matelevat kiusaannuttavan hitaasti. Näyttelijät sortuvat aika ajoin myös yleisön kosiskeluun, joka kuitataan katsomon puolelta muutamalla hörähdyksellä.
Visuaalinen ilme on mitätön ja hutaissun oloinen, Janne Siltavuoren lavastus on tunkkainen. Oliko esityksessä käytetty pukusuunnittelijaa, ilmeisesti ei?

Mitä jäi käteen? - Pettymys. Ryhmäteatterilta ja ammattitaitoisilta tekijöiltä olisi odottanut enemmän.

Miete/ajatus/kysymys? - Onko miehille vaikeaa tehdä teatteria?

Tähdet? - Harmikseni joudun antamaan esitykselle vain yhden tähden.

Esityksen omat sivut

maanantai 30. syyskuuta 2013

Kansallisteatteri: Metsäjätti (28.9.2013)



















Kuva: Tekla Pohjolainen

Mikä? - Miika Nousiaisen romaaniin perustuva Metsäjätti. Sovitus ja ohjaus Aleksis Meaney.

Kuka tai ketkä? - Kansallisteatteri

Miten? - Metsäjätti kertoo vajaan 3000 asukkaan kokoisesta Törmälästä, 80-luvusta, metallimusiikista ja pojista, joista kasvoi tämän kaiken sekamelskan keskellä miehiä. Janne (Jani Karvinen) työskentelee Metsäjätin tehtaalla duunarina, Pasi (Heikki Pitkänen) taas luo uraa Metsäjätin johdossa. Yhtiön taloudelliset paineet pakottavat sulkemaan Törmälän tehtaan, ja sanansaattajaksi pestataan Pasi, joka palaa kotikonnuilleen vuosien jälkeen.

Mikä onnistui? - Näyttelijät taituroivat lukuisissa rooleissaan kepeästi ja varmasti. Jani Karvinen näyttelee duunarin roolinsa rennosti ja ihailtavan rehellisesti, Heikki Pitkänen on vakuuttava uratykki ja Pirjo Määttä kaksoisroolissaan sopivan tiukkis.
Nuoren ohjaajan, Aleksis Meaneyn, kädenjäljen tunnistaa. Meaney on ohjannut taiten sujuvan ja hyvin rytmitetyn komedian. Myös symboliikka istuu helposti lähestyttävään komediaan sujuvasti.
Katri Renton lavastus on toimiva ja moneen eri tilaan muuntautuva.
Tuntuu että esityksen kaikki palaset loksahtavat kohdalleen!

Mikä taas ei? - Esityksen tehokasta alkua seuraava suvantovaihe tuntuu kestävän läpi ensimmäisen puoliajan. Tehokkaiden leikkausten ja rytmin jälkeen katsoja tipahtaa liian rajusti laahaavaan rytmiin, jossa on näyttelijöillä kannattelemista.

Mitä jäi käteen? - Hyvä fiilis jäi esityksestä! Willensaunassa näkee lähes poikkeuksetta hyviä ja toimivia esityksiä. Ehkä tilassa on jotakin taikaa? Odotan innolla näkeväni Kuningas kuolee- ja Tarina rakkaudesta ja pimeydestä -esitykset!

Miete/ajatus/kysymys? - Oivaa teatteria miehiltä miehille.

Tähdet? - Neljä tähteä.

Esityksen omat sivut

Teatteri Avoimet Ovet: Vala (28.9.2013)


























Kuva: Mikko Mäntyniemi

Mikä? - Virpi Haataisen kirjoittama ja ohjaama Vala.

Kuka tai ketkä? - Teatteri Avoimet Ovet

Miten? - Teatteri Avoimet Ovet nostaa jälleen suomalaisen naisen parrasvaloihin Avoimille Oville tyypilliseen minimalistiseen tyyliin. Virpi Haataisen näytelmä Vala kertoo aikansa merkittävämmästä vaikuttajasta ja runoilijasta Katri Valasta ja hänen elämästään.
Valan tarina on varsin poikkeuksellinen, jonka keskiössä ovat myös miehet, pikkuveli Erkki (Juhani Rajalin) ja runoilija Olavi Paavolainen (Henry Hanikka).

Mikä onnistui? - Haatainen on rakentanut tekstiinsä useita aikatasoja, jotka leikkaantuvat simultaanisti ja äärimmäisen tarkasti. Esityksen rytmi on tarkkaan hioutunut varsinkin ensimmäisen puoliajan alkupuoliskolla, jolloin ajassa hypitään hyvinkin kiivaasti.
Ella Pyhältö tekee henkeäsalpaavan upean roolityön Katrina. Pyhältö näyttelee vimmaisesti ja varmasti Katria, jonka elämä poukkoilee eri suuntiin. Miesnäyttelijät (Juhani Rajalin ja Henry Hanikka) löytävät varmuutensa toisella puoliajalla, jolloin myös kontakti Pyhällön kanssa nousee uudelle tasolle.
Heini Granbergin pienieleinen lavastus ja puvut korostavat tekstilähtöistä esitystä.

Mikä taas ei? - Esityksen tehokasta alkua seuraava suvantovaihe tuntuu kestävän läpi ensimmäisen puoliajan. Tehokkaiden leikkausten ja rytmin jälkeen katsoja tipahtaa liian rajusti laahaavaan rytmiin, jossa on näyttelijöillä kannattelemista.

Mitä jäi käteen? - Kiehtova taiteilijakuvaus, joka jätti vähän tyhjän olon.

Miete/ajatus/kysymys? - Millä tavalla taiteilijan näköiskuva rakennetaan näyttämölle? Minkälainen matka se on tekijälle?

Tähdet? - Kolme ja puoli tähteä.

Esityksen omat sivut
Teaser
Traileri

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Välipuheenvuoro: Taide vs. raha


Tuottaja ja Taiteilija keskustelivat eräänä päivänä.

Tuottaja: Haluaisin tehdä sun kanssa yhteistyötä.
Taiteilija: Kiva! Onks sulla jotain erityistä mielessä?
Tuottaja: Haluaisin tehä jonkun poikkitaiteellisen esityksen Lasipalatsin aukiolle.
Taiteilija: Ootsä miettiny että mistä tää esitys sit kertois?
Tuottaja: En vielä. Mut haluaisin yhdistää siihen tuotesijoittelua.
Taiteilija: Miks?
Tuottaja: Kokeilumielessä. Ja saataisiin rahoitettua se prokkis niillä tuloilla.
Taiteilija: Ei taidetta ja tuotesijoittelua voi sekottaa keskenään.
Tuottaja: Miksei voi? Telkkarissa ja leffoissa sitä jo hyödynnetään, miksei siis teatterissakin? Mun mielestä nyt on teatterin vuoro.
Taiteilija: Tuotesijoittelu pilaa esityksen. Esitys on aina henkinen kokemus, ei siihen voi lisätä mitään kaupallista. Mä en halua välittää mun katsojille sellasta viestiä että tässä esityksessä nyt jotenkin tuettas jotakin yritystä.
Tuottaja: Sä et nyt ymmärrä tätä. Tää on tulevaisuutta, tää tulee yleistymään. Me voitais olla mukana ensimmäisessä aallossa tekemässä tätä. Mieti miten paljon me saatais näkyvyyttä. Tää kiinnostas taatusti mediaa.
Taiteilija: En mä voi lähtee tähän. Tää sotii mun arvoja vastaan.
Tuottaja: Ei sulla mitään arvoja oo, sä vaan et suostu ymmärtämään tätä mun pointtia tässä. Kuinka sä muuten meinasit että me ylipäätään tehdään mitään ku mistään ei saa nykyään ees apurahoja?
Taiteilija: Ei se oo mun vika. Sä se tuottaja tässä oot.

Tuottaja jäi sanattomaksi, ja yksin.
Kuten aina.