lauantai 28. syyskuuta 2013

Helsingin Kaupunginteatteri: Kohtauksia eräästä avioliitosta (27.9.2013)















Kuva: Yehia Eweis

Mikä? - Ingmar Bergmanin kirjoittama ja Pasi Lampelan sovittama ja ohjaama Kohtauksia eräästä avioliitosta.

Kuka tai ketkä? - Helsingin Kaupunginteatterin esitys Studio Pasilassa. Lavalla Merja Larivaara ja Eero Aho.

Miten? - Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta on eräs maailman tunnetuimpia parisuhdekuvauksia. Näytelmä on rakennettu nerokkaasti ja Bergman on poiminut yhden pariskunnan elämän tärkeimmät kohtaukset. Näytelmän fokus on ihailtavan kirkas ja selkeä: onnellisen avioelämän takaa paljastuu epäonnisuutta ja turhautuneisuutta, jota on päästävä pakoon. Näytelmän voisi kiteyttää ikiaikaiseen lausahdukseen "on lähdettävä kauas, jotta näkee lähelle".
Olen nähnyt useita Pasi Lampelan klassikko-ohjauksia (mm. Niin helppoa on rakkaus, Viettelyksen vaunu, Hyvää yötä, äiti), joten Lampelan tyyli on minulle entuudestaan tuttu.
Markus Tsokkinen on lavastanut Studio Pasilan näyttämön hyvin markustsokkimaisesti, minimalistisesti ja symbolistisesti. Tsokkinen vastaa myös näytelmän pukusuunnittelusta.

Mikä onnistui? - Eero Aho ja Merja Larivaara ovat tasapainoinen pariskunta ja toimiva vastapari. Lampela on rytmittänyt esityksen hyvin, ja rytmi on hyvin myös näyttelijöillä hallussa. Esitystä seurattaessa herää ajatus täydellisestä luottamuksesta ja työilmapiiristä, joka on luultavasti vallinnut ohjaajan ja näyttelijöiden välillä. Ja vahva ihmissuhdedraama tarvitsee juuri sellaista toimiakseen.
Tsokkisen lavastus toimii, ja antaa tilaa esityksen vahvalle näyttelijäntyölle.

Mikä taas ei? - Näytelmä lähti kovin laiskasti liikkeelle, ja esityksen turruttavan hidas tempo tuntui välillä puuduttavalta. Näyttelijäntyö luisuu toisinaan ikävästi patetian puolelle mikä uuvuttaa. Esityksen väkivaltakohtaukset tuntuvat hyvin teatterimaisilta ja teennäisiltä.
Tämä esitys ei vain imaissut minua mukaani, ja uskon sen johtuvan siitä etten kuulu esityksen pääasialliseen kohderyhmään. Olisin toivonut samaistuvani näytelmän henkilöihin, mutten päässyt lähelle. Lähimmäksi pääsin toisen puoliajan alussa, jolloin tuntui että näyttelijät olisivat löytäneet selkeästi yhteisen suunnan.

Mitä jäi käteen? - Mielenkiintoisia ajatuksia, ja myöhemmin myös keskustelua teatterista ja sen kokemisesta. Katsomiskokemus oli sinänsä positiivinen että tajusin uusia asioita teatterista.
Jäin odottamaan monta kertaa että näyttämöllä oleva pariovi avattaisiin. Ei sitä avattu. Marianne ja Johan ovat jumissa eivätkä pääse eteenpäin. Onko se sitten hyvä vai huono asia? Ovatko he onnellisia?

Miete/ajatus/kysymys? - Teatteri on mielenkiintoinen ja monipuolinen laji. Ja draama on upea lajityyppi.

Tähdet? - Kolme tähteä kokonaisuudesta, ajatuksista ja keskusteluista.

Esityksen omat sivut
Traileri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti