sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Korjaamo Teatteri: Miehen kuolema (20.9.2013)




















Kuva: Korjaamo Teatteri

Mikä? - Miko Kivisen käsikirjoittama ja Leea Klemolan ohjaama Miehen kuolema.

Kuka tai ketkä? - Korjaamo Teatteri ja Tanssiteatteri Minimi. Esitykset syyskuussa Korjaamolla, lokakuusta lähtien Minimillä.

Miten? - Miko Kivinen on kirjoittanut tanssiteatteri Minimille ja Korjaamo Teatterille groteskin esityksen miesten ja naisten ainaisesta suhteesta. Leea Klemolan liittyessä mukaan tiimiin on lupa odottaa mielenkiintoista ja taatusti erilaista esitystä. Kivisen näytelmä kertoo Pentistä (Antti Lahti) ja Liisasta (Johanna Keinänen), jotka odottavat ensimmäistä lastaan. Avioliitto rakoilee ja Liisa löytää tukea vieraasta naisesta (Liisa Ruuskanen), johon Penttikin on iskenyt silmänsä. Liisan ja naisen suudelma muuttaa kaiken: Liisa tajuaa että haluaa kasvattaa tulevan lapsensa naisen kanssa. Pentin elämä muuttuu kertarykäyksellä, ja suomalaiselle miehelle tyypillinen alamäki alkaa. Absurdeja tapahtumia vie eteenpäin Kivisen näyttelemä kertojahahmo Kuolio.

Mikä onnistui? - Kivisen teksti ja Klemolan ohjaus kulkevat käsi kädessä: Kivisen teksti antaa impulsseja Klemolan raikkaalle ohjaukselle ja lopputulos on mieletön groteski farssi.
Klemolan monipuolinen tyyli avautuu katsojalle pikkuhiljaa: Klemola liioittelee, hätkähdyttää ja viihdyttää. Tyylissä ei ole mitään rikkinäistä vaan kaikki toimii. Esitystä on suorastaan ilo seurata.
Erkki Saaraisen lavastus täyttää Korjaamon Kulmasalin upeasti. Saarainen on ratkaissut useat tapahtumapaikat yhdellä lavaste-elementillä, jonka pyörittäminen rytmittää esitystä hienosti.
Ensemble on tasavahva. Lahti, Keinänen ja Ruuskanen vakuuttavat liikekielellään, Kivinen verbaalitaidoillaan. Herkullisimpia kohtauksia ovatkin Kivisen avautumiset ja kommentoinnit. Jukka Horsmanheimon esittämä Pentin ja Liisan poika pitkine mustine hiuksineen on ehkä hulvattominta mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Pojan hiippaillessa salaperäisesti näyttämöllä en voinut pidätellä nauruani: Klemolan huumori upposi äärimmäisen hyvin.
Yleensä inhoan teatteriesityksissä puheita näyttämön ja katsomon välisen kuilun poistamisesta, mutta tässä esityksessä se toimii. Kuolion avautuminen kakkospuoliajan alussa kaataa viimeistään viimeisetkin raja-aidat - ja tämä jos mikä on harvinaista suomalaisessa teatterissa! Avautumisen jälkeen esitystä seuraa turvallisin ja varsin avoimin mielin, vailla jännitystä.

Mikä taas ei? - Toisinaan esitys meni aivan yli hilseeni, mutten antanut sen häiritä. Hyväksyin sen etten ymmärrä kaikkea ja annoin esityksen virrata täysillä tajuntaani.

Mitä jäi käteen? - Klemola ja Minimi tarjoavat varsin hersyvän ja toimivan esityksen. Tämän jälkeen haluaa jo pian nähdä Klemolan töitä lisää!

Miete/ajatus/kysymys? - Groteskia teatteri lisää Suomeen!

Tähdet? - Neljä tähteä, rok!

Traileri
Esityksen omat sivut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti