keskiviikko 11. syyskuuta 2013

OLO ensemble: Peter Pan (10.9.2013)

Mikä? - Ritva Holmbergin kirjoittama, Jukka Linkolan säveltämä ja Jukka Virtasen sanoittama Peter Pan -musikaali Teatterimuseolla.

Kuka tai ketkä? - Nuoret teatterialan ammattilaiset ja ilmeisesti OLO Ensemble? Teatterimuseo? Useita yhteistyökumppaneita joka tapauksessa!

Miten? - Teatterimuseon pieni lava on ahdettu täyteen musiikkia, laulua ja vauhdikkaita koreografioita. Jopa niin täyteen että katsomossa alkaa ahdistamaan. Juulia Tapolan ohjaus tuntuu luottavan pienen tilan täyttämiseen eli korostettuun ilmaisuun ja vauhdikkaaseen liikkeeseen. Vision toisaalta ymmärtää, tehdäänhän tässä teatteria lapsille (näinpä juuri). Meininki Teatterimuseon maailman pienimmällä näyttämöllä on kuitenkin välillä niin vauhdikasta että se muuttuu sekavan ja suttuisen näköiseksi. Ensimmäinen puoliaika kestää tunnin (mielestäni liian pitkään, onhan kyseessä lastenjuttu), toinen noin puoli tuntia. Mikäli tila olisi ollut isompi, esitystä olisi jaksanut katsoa helposti kaksikin tuntia, mutta pienessä tilassa väkertäminen alkaa vain ahdistamaan.
Suuri tarina, mutta liian pieni näyttämö. Tästä syntyy eittämättä ristiriita.

Mikä onnistui? - Tapola hyödyntää ohjauksessaan nerokkaasti varjoteatteria, ja se sopiikin esityksen tarinankerrontaan hyvin. Teos itsessään on myös mainitsemisen arvoinen: Jukka Linkolan musiikki ja Jukka Virtasen sanat saavat kyynikonkin hymyilemään! Ville Kyttälän johtama viisihenkinen orkesteri kuulostaa myös hyvältä intiimissä tilassa.
Taina Ilmarisen koreografia sopii musikaalin henkeen hyvin ja luo toisinaan tilanteisiin sujuvan rytmin.

Mikä taas ei? - Lähden taas liikkeelle Tapolan ohjauksesta: musikaalin henkilöohjaus oli puutteellista, lähes olematonta. Nuorilla näyttelijöillä tuntuu olevan valtava näyttämisen halu mikä ilmentyy ylienergisellä ja ilveilemisen täyteisellä näyttelemisellä, mutta ikävä kyllä sillä ei pitkälle pötkitä. Haluaisinkin heittää kysymyksen ilmoille: pitääkö aina näytellä sata lasissa? Ja kun tehdään lastenteatteria, miksei lapsille voisi näytellä ihan samalla tavalla kuin aikuisillekin? Ovatko lapset tosissaan niin tyhmiä että näyttelijän täytyy korostaa naamanäyttelemisestä huomattavasti enemmän kuin aikuisyleisölle? Tämäntyyppinen näytteleminen, jossa näyttelijä saa yleisön kokemaan itsensä tyhmäksi, on ikävän yleistä Suomessa - jopa laitosteattereissa. Enpä muista nähneeni montaa lastennäytelmää, jossa lapsille näytellään kuin aikuisillekin, kunnioituksella.
Ohjauksen puutteet eivät rajoitu henkilöohjaukseen: esityksen rytmi on myös pahasti pielessä. Tapola pitää esityksessä yllä hirvittävän kovaa rytmiä, joka kostautuu sitten niissä suvantokohdissa. Yleisö ei jaksa keskittyä kun esityksen rytmi pomppaa ääripäästä toiseen. Tasaisempi rytmi olisi sallinut helpommin voimakkaammat rytmin vaihtelut, ja katsojakin pysyisi perässä.
En ymmärtänyt käsinukkien hyödyntämistä. Esityksen nukkenäyttelminen oli kömpelöä, ja tuntui että nuket olivat vain turha lisä jo täyteen sullotussa kokonaisuudessa.
Visuaalinen ilme oli niukka ja köyhä.

Mitä jäi käteen? - Pettynyt olo esitykseen ja toteutukseen. Musiikki jätti kuitenkin positiivisen kuvan.

Miete/ajatus/kysymys? - Miksi näitä uusia, toimivia komedioita ei tehdä Suomessa useammin?

Tähdet? - Kaksi tähteä, ja nekin äärimmäisen hyvästä musiikista.

http://peterpan.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti