sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Jyväskylän Kaupunginteatteri: Shrek (12.10.2013)



















Kuva: Sami Heiskanen

Mikä? - David Lindsay-Abairen ja Jeanine Tesorin musikaalikomedia Shrek.

Kuka tai ketkä? - Jyväskylän Kaupunginteatteri

Miten? - Vuonna 2001 valkokankaat vallannut vihreäjätti Shrek sai oman musikaalin vuonna 2008. Vuoteen 2010 Broadwaylla pyörinyt musikaali on ennen suomalaista kantaesitystä ehtinyt viihdyttää mm. Israelissa, Ruotsissa, Virossa, Ranskassa ja Espanjassa.
Suomeen musikaalin toi Jyväskylän kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman, joka on myös suomentanut ja ohjannut nyt nähdyn version.

Mikä onnistui? - Konseptimusikaalin tuominen Suomeen vaatii paljon aikaa ja rahaa, heti kättelyyn pointsit siitä! Jyväskylän Kaupunginteatteri on ilmiselvästi pistänyt paljon likoon tähän esitykseen.
Harvoin näkee yhtä näyttävää ja toimivaa musikaalilavastusta Suomessa kuin tässä Shrekissä! Samuli Hallan lavastus on monipuolinen ja -uloitteinen. Yhteistyö paikallisten koululaisten kanssa näkyy myös lavastuksen suurissa kukkaelementeissä.
Maria Lund Fionana on posiitivinen yllätys. Lund on omaksunut roolille asetetut haasteet äärimmäisen hyvin. Lund on myös ainoa, joka tuo näyttelijäntyöllään musikaalin aidon komediafiiliksen.
Toinen positiivinen yllättäjä oli Farquaadin roolissa nähty Joni Leponiemi, joka näytteli rennosti ja impulssiivisesti. Leponiemen lauluääni on yksi esityksen puhtaimmista.

Mikä taas ei? - Musikaalia vaivaa ennenkaikkea kelju äänentoisto ja epätasainen esiintyjäjoukko. Myös itse teos on problemaattinen, mutta siihenhän jyväskyläläisillä ei ole puuttumista, koska teos on ns. konseptimusikaali.
Äänentoiston toimimattomuuden vuoksi useat vitseiksi tarkoitetut lauseet vilahtavat ohi, eikä laulun sanoistakaan tunnu saavan selvää. Missä miksaus? Paljon huutoa ja melua sisältänyt esitys kärsi miksauksen puuttumattomuudesta. Ammattimuusikoista koostuva bändi kuulostaa myös yllättävän vaisulta.
Ensemblen epätasaisuus ihmetytti myös. Sari Loukon sinänsä kiehtovat koreografit taisivat olla liian haastavia ensemblelle?
Kari Arffmanin ohjaus jää hyvin puolitiehen, aivan kuin esitys olisi kiireessä väsätty. Yksi esityksen käsittämättömimmistä ratkaisuista oli lohikäärme, jonka toteutuksesta en pitänyt yhtään.

Mitä jäi käteen? - Odotukset olivat jälleen kerran liian korkealla. Kaiholla muistelen lähes viiden vuoden takaista Cabarét -musikaalia, joka sai arvoisensa tulkinnan Jyväskylässä. Onnistuneita esityksiä olen siis Jyväskylässäkin nähnyt!

Miete/ajatus/kysymys? - Konseptimusikaalien omaperäisyys - onko sitä, saako sitä olla?

Tähdet? - Kaksi tähteä.

Esityksen omat sivut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti