keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Helsingin Kaupunginteatteri: Vielä ehtii (31.10.2013)


















Kuva: Tapio Vanhatalo

Mikä? - Carin Mannheimerin komedia Vielä ehtii.

Kuka tai ketkä? - Helsingin Kaupunginteatteri

Miten? - Helsingin Kaupunginteatteri nappasi nopeasti ohjelmistoonsa Carin Mannheimerin uusimman näytelmän Vielä ehtii. Näytelmässä kuvataan vuosia kestänyttä ystävyyttä ja ikääntymistä lempeän huumorin keinoin. Mannheimer antaa näytelmissään äänen jo elämää nähneille ja kokeneille arjen sankareille, jotka (tarpeen tullen) uskaltavat avata myös sanaisen arkkunsa.

Mikä onnistui? - Pertti Sveholmin ohjaaman näytelmän roolitus on napakymppi. Leena Uotila hieman muistisairaana Marianne-hömppänä on sympaattisen ihana, Ulla Tapanisen piikittelevä Annakaisa kutkuttelee nauruhermoja useaankin otteeseen ja Riitta Havukaisen keikistelevä Säde on kuin uutta nuoruuttaan elävä hippityttönen. Jukka Rasila näyttelee ihailtavan kirkasotsaisesti ja maneerit välttäen homppelipoikansa roolin, ja Vesa Vierikko on äidin kultapoju, oikea vässyköiden vässykkä.
Jyrki Sepän ilmava lavastus on sopivan viitteellinen. Sari Salmelan puvustus tukee tyypitteleviä näyttelijöitä erinomaisesti.

Mikä taas ei? - Esitystä vaivaa etenkin ensimmäisellä puoliajalla dramaturgiset ongelmat. Ajoittain pitkät dialogit ehtivät puuduttaa, eikä katsojan mielenkiinto jaksa pysyä yllä. Virikkeitä olisi kaivannut ensimmäiselle puoliajalle enemmänkin. Onneksi puoliajan jälkeen teksti, ja sen myötä toiminta monipuolistuu.

Mitä jäi käteen? - Viihdyttävä, hyvänmielen esitys.

Miete/ajatus/kysymys? - Komedian taustalla voi löytyä myös vakavuutta. Vakavuus ja oikeiden aiheiden käsitteleminen komedian keinoin on jopa arvokasta.

Tähdet? - Kolme ja puoli tähteä viihdyttävästä ja toimivasta komediasta.

Esityksen omat sivut

Teatteri Jurkka: Frankie ja Johnny (30.10.2013)


















Kuva: Jukka Mykkänen

Mikä? - Terrence McNallyn klassikko Frankie ja Johnny. Suomennos Ville Mäkelä, ohjaus Liisa Mustonen.

Kuka tai ketkä? - Teatteri Jurkka

Miten? - Teatteri Jurkan piskuiselle näyttämölle ovat täksi syksyksi saapuneet Frankie ja Johnny. Pari, joka on yhdessä kiihkeä, voimakas ja tunteikas. McNallyn teksti sijoittuu tulkintani mukaan vain muutamien päivien mittaiselle ajanjaksolle, jonka aikana Johnnyn kotona tapahtuu suuria asioita. Kohtaaminen työpaikalla johtaa varsinaiselle elämän vuoristoradalle, ja kyytiin, josta ei ole paluuta.

Mikä onnistui? - Liisa Mustosen ohjaus on äärimmäisen sensitiivinen. Mustonen rytmittää ohjauksensa musiikin lailla: esitys soljuu eteenpäin ihailtavan kepeästi, ja katsojan on helppo hypätä mukaan lempeään virtaukseen.
Teatteri Jurkan intiimi näyttämö on kuin luotu Frankielle ja Johnnylle. Johnnyn kotona tapahtuma näytelmä hyödyntää erinomaisesti koko Jurkan pientä näyttämöä sekä lämpiötä. Esityksen lavastuksesta ja puvustuksesta vastannut Tellervo Syrjäkari on luonut pehmeän, mutta karun ympäristön pienillä ja yksinkertaisilla elementeillä. Lopputulos on sangen uskottava.
Esitys palauttaa uskon voimakkaaseen ja intuitiiviseen näyttelijäntyöhön. Elina Hietala Johnnyna ja Tommi Eronen Frankiena luovat äärimmäisen uskottavan parin, josta on aistittavissa luottamus ja kiihko.

Mikä taas ei? - En osaa nimetä mitään yksittäistä tekijää, joka minua olisi esityksessä häirinnyt. Toimiva kokonaisuus.

Mitä jäi käteen? - Kerrankin mielenkiintoinen parisuhdekuvaus. Kaksi ammattitaitoista näyttelijää pystyvät kannattelemaan kahden tunnin esityksen äärimmäisen hyvin.

Miete/ajatus/kysymys? - Liisa Mustonen ei petä tälläkään kertaa.

Tähdet? - Neljä tähteä varmasta ja aidosta esityksestä. Ainutlaatuinen tunnelma.

Esityksen omat sivut

Kansallisteatteri: Pysy hengissä vielä tämä päivä (28.10.2013)


















Kuva: Jouko Siro

Mikä? - Kirsi Porkan ja Marina Meinanderin käsikirjoittama ja ohjaama Pysy hengissä vielä tämä päivä

Kuka tai ketkä? - Kansallisteatteri

Miten? - Kansallisteatteri ja Irti-ryhmä ovat tehneet ainutlaatuista yhteistyöstä Omapohjan kantaesityksessä, joka kuvaa nuorten mielenterveyssairauksien syntyä ja seurauksia.

Mikä onnistui? - Tekijät ovat tarttuneet eittämättä tärkeään aiheeseen. Näyttelijäntyöllisesti esityksessä pääsevät loistamaan Kansallisteatterin vakikuntaan kuuluvat Seppo Pääkkönen ja Harri Nousiainen. Nousiaisen useat tyypittelyt ovat loppuun asti vietyjä, ja harkittuja. Pääkkönen vakuuttaa myös useassa vahvassa roolissaan.

Mikä taas ei? - Esitys on rakennettu suorastaan harrastajamaisesti. Käsikirjoitus yhdistää kaikki nuorten mielenterveysongelmiin liittyvät kliseet yhteen eikä esitystä voi tämän vuoksi ottaa tosissaan. Näyttelijäntyö on räikeän epätasaista.
Esitystä vaivaa kaiken aikaa väkisin väännettävyys. Ikäänkuin esityksen tekijöillä olisi ollut ajatus "hei, tehdään tästä aiheesta näytelmä, koska tämä vetää taatusti jengiä". Mitä esityksellä on haluttu sanoa? Sitä että nuorten mielenterveysongelmat ovat vakava juttu? Mitä uutta tämä esitys tarjoaa maailmaan? Eikö tämänkaltaisten esitysten pitäisi julistaa ja kertoa jotakin uutta tärkeistä aiheistaan?
Minulle katsojana esityksestä ei välity minkäänlaista tunnetta tai sanomaa. Pitkästä aikaa minulle tuli katsomossa olo, että tätä esitystä ei ole tarkoitettu minun nähtäväkseni.

Mitä jäi käteen? - Väliajalla mietin tosissani, että olisin jättänyt esityksen kesken ja poistunut katsomosta. Ystäväni kuitenkin kannusti minua jäämään.
Esityksen jälkeen minut valtasi valtava turhautuminen. Huomasin ajattelevani, että lopetan teatterissakäynnin kokonaan. Olin viikon ajan nähnyt useita epätarkkoja esityksiä, jotka saivat minut turhautuneisuuden valtaan.

Miete/ajatus/kysymys? - Harkitsen jatkossa tarkemmin mitä esityksiä menen katsomaan.

Tähdet? - Yksi tähti.

Kansallisteatterin sivut

tiistai 5. marraskuuta 2013

Hotel Modern: Kamp (26.10.2013)


















Kuva: Herman Helle

Mikä? - Hotel Modernin vierailuesitys Espoon Louhisalissa: Kamp.

Kuka tai ketkä? - Hotel Modern ja Espoon Kaupunginteatteri.

Miten? - Hotel Modern on hollantilainen teatteri, joka yhdistää esityksissään nukketeatteria ja livekuvaa. Espoon Kaupunginteatterissa aikaisemmin vieraillut ryhmä on esittänyt Suomessa mm. paljon ihastusta herättäneen katkarapuesityksen Shrimp tales.
Tämänkertaisessa esityksessään Kamp, Hotel Modern kertoo Auschwitzin keskitysleirin ja keskitysleirille joutuvien tarinan. Esitys käy läpi keskitysleirin elämää niin ulkopuolisen kuin kokijankin osalta varsin mielenkiintoisesti.

Mikä onnistui? - Hotel Modernin tulkinta kipeästä aiheesta on raikas ja katsojansa palkitseva. Useiden satojen pienten nukkejen ja projisointien avulla pystytään luomaan upeita ja pysäyttäviä kuvia keskitysleirin elämästä.
Esityksen ehdottomasti koskettavimpia hetkiä ovat kidutus- ja polttouunikohtaukset, joissa esiintyjät saavat pienet nuket aivan kuin elämään. Tuntuu kuin nukkejen kasvot liikkuisivat, ja voisimme nähdä niistä pelon ja ahdistuksen.
Projisointi ja livenukkenäytteleminen ovat upeasti (jos näin voi sanoa) ristiriidassa keskenään: toisaalta katsojana pääsen tapahtumien keskipisteeseen, toisaalta taas seuraan tilannetta kauempaa. Toisaalta olen riittävän lähellä, jotta voisin puuttua tilanteeseen, toisaalta olen liian kaukana, jotta voisin tehdä mitään.
En voi olla ihailematta sitä, kuinka Hotel Modernin esiintyjät saavat irti lukuisista pienistä nukeista valtavia tarinoita ja ajatuksia. Kaikki tuntuu olevan niin pientä, mutta silti niin suurta ja ihmeellistä.

Mikä taas ei? - Tekijöiden hyvä idea ei valitettavasti jaksa kantaa loppuun saakka. Vaikka esitys olikin varsin lyhyt (1 h, ei väliaikaa), idea alkoi pikkuhiljaa syömään itse itseään. Katsojana olisin kaivannut jonkinlaista suurempaa muutosta hyvin hidasrytmiseen ja paikoitelleen seisahtuneeseen esitykseen.

Mitä jäi käteen? - Uusi, mielenkiintoinen näkökulma oli kaikesta huolimatta piristävän erilaista teatteria. Esitys oli osoitus siitä kuinka ehkä jo kuluneestakin aiheesta voidaan saada uudenlaisella näkökulmalla jotakin uutta irti.

Miete/ajatus/kysymys? - Esitykset pystyvät vakuuttamaan katsojansa monella tapaa.

Tähdet? - Vaikuttavuudesta neljä tähteä.

Esityksen sivut
Traileri

Tampereen Teatteri: Kylmä murha (25.10.2013)



























Kuva: Harri Hinkka

Mikä? - Edward Taylorin trilleri Kylmä murha.

Kuka tai ketkä? - Tampereen Teatteri.

Miten? - Tampereen Teatteri on toistuvasti tarttunut ohjelmistossaan trillereihin - tästä hatunnosto koko talolle! Trillereitä näkee suomalaisissa teattereissa mielestäni aivan liian harvoin.
Neljälle näyttelijälle kirjoitettu trilleri kertoo menestyksekkäästä kirjailijasta (Esa Latva-Äijö) ja hänen toveruksestaan (Jukka Leisti), jotka ovat valmistelemassa uutta dekkariaan, Kylmä murha. Erinäisten sattumuksien jälkeen toverukset ajautuvat konfliktitilanteeseen, joka lopulta muuttaa kaiken.

Mikä onnistui? - Mikko Viherjuuren ohjaama esitys vedättää katsojaansa heti esityksen alkumetreillä. Odotukset ovatkin onnistuneiden koukkujen jälkeen korkealla.
Näyttelijäntyö on kautta esityksen varmaa ja moniuloitteista. Suurimmaksi yllättäjäksi nousee Jukka Leisti, jonka rentoa näyttelijäntyötä seuraa mielellään. Aikaisemmin minulle on jäänyt Leististä varsin yksipuolinen kuva, mutta tässä esityksessä Leisti todellakin yllättää, ja osoittaa monipuolisuutensa.
Marjatta Kuivasto on lavastanut intiimin Frenckell-näyttämön uskottavaksi nykyaikaiseksi kattohuoneistoksi. Lavastuksessa on jopa pientä uhkaavuutta - parvekkeen peittävät verhot sekä elämä tuli lavaste-elementeissä henkivät trillerimäisyyttä.

Mikä taas ei? - Taylorin tekstiä seuraa mielellään ensimmäisen puoliskon ajan, mutta kakkospuoliskolla lukuisat kiemurat ja juonenkäänteet tarinassa alkavat puuduttamaan. Olin kuullut ennakkoon, että esitys oli todella jännittävä ja piti otteessaan koko esityksen ajan - ja näin minäkin ajattelin vielä väliajalle asti. Odotin koko toisen puoliskon sitä suurta jännityselementtiä, josta olin kuullut, mutta en sellaista valitettavasti saanut. Tuntui kuin koko kakkospuolisko olisi valmiiksi pureskeltu, aavistin juonenkäänteet ja tapahtumat etukäteen (kirj. huom. muu yleisö tosin säikähti suurestikin muutamassa kohdassa!). Edward Taylorin teksti on, kyllä, toimiva draama, mutta piinaavaan trilleriin on mielestäni vielä matkaa. Tulkinta olisi saanut mielestäni hieman enemmänkin irrotella tekstillä ja piinata yleisöään vieläkin enemmän.

Mitä jäi käteen? - Pettymys(, josta on muodostunut tämän syksyn sana).

Miete/ajatus/kysymys? - Trillereitä lisää suomalaisiin teattereihin!

Tähdet? - Kolme tähteä.

Esityksen sivut

Tampereen Työväen Teatteri: Kulkuri (25.10.2013)


















Kuva: Terho Aalto

Mikä? - Maailman suosituimmasta koomikosta, Charlie Chaplinista, kertova draamakomedia Kulkuri.

Kuka tai ketkä? - Tampereen Työväen Teatteri.

Miten? - Riku Suokkaan ja Heikki Syrjän kynästä syntynyt Kulkuri kuvaa Charlie Chaplinin uran kahdessa tunnissa - aikamoinen työ, sanoisin! Kulkurissa näyttämöllä nähdään otteita Chaplinin tunnetuimmista slapstick-numeroista, mutta myös vilahduksia Chaplinin yksityiselämään.

Mikä onnistui? - Kulkurin onnistumiset rajoittuvat ikävä kyllä visuaaliseen ilmeeseen.
TTT:n vakituiseen henkilökuntaan kuuluva Hannu Lindholm on suunnitellut kerrassaan upean lavastuksen, joka hyödyntää koko TTT:n suurta näyttämöä taitavasti.

Mikä taas ei? - Minun täytyy ensitöikseni todeta, että Kulkuri on heikoin esitys, jonka olen TTT:llä ikinä nähnyt. Äärimmäisen ontto käsikirjoitus ja kökkömäisesti ohjattu esitys ei hyvistä lähtökohdistaankaan selviydy kunnialla maaliin. Esityksen rytmi on käsittämättömän nopea: tuntuu siltä kuin käsikirjoittajat olisivat halunneet tunkea kaiken mahdollisen mitä ovat Chaplinista löytäneet. Selkeämpi rajaus dramaturgiaa luodessa olisi ollut paikallaan.

Mitä jäi käteen? - Esityksestä ei jäänyt minulle oikein mitään konkreettista käteen.

Miete/ajatus/kysymys? - Elämänkertanäytelmät ovat vaikeita.

Tähdet? - Yksi tähti.

Esityksen omat sivut
Traileri

Tampereen Työväen Teatteri: The Addams Family (24.10.2013)



























Kuva: Teppo Järvinen

Mikä? - Broadwaylta Suomeen rantautunut musikaali suositusta kauhuperheestä, The Addams Family.

Kuka tai ketkä? - Tampereen Työväen Teatteri.

Miten? - TTT on napannut ensimmäisenä suomalaisena teatterina ohjelmistoonsa suositusta Addamsin perheestä kertovan musikaalikomedian. Musikaalin on suomentanut ja ohjannut Tiina Puumalainen, joka on tunnettu TTT:llä (kuin muuallakin Suomessa) monista musiikkiteatteriohjauksistaan. Puumalaisen lisäksi suomennosurakkaan on osallistunut runoilija Ilpo Tiihonen, joka on vastannut musikaalin lukuisten laulujen suomennoksista.

Mikä onnistui? - Parasta TTT:n versiossa on visuaalisuus ja muutamat näyttelijät.
Teppo Järvisen suunnittelema visuaalinen ilme on sarjakuvamaisen toimiva. 2D-vaikutelman hyödyntämistä teatterissa voisi käyttää useammankin - tekniikalla saadaan luotua näyttämölle uudenlainen illuusio, jota katsoja nauliintuu seuraamaan herkeämättä.
Musikaaliin on valittu jälleen kerran (TTT:lle tyypilliseen tapaan) näyttelijät, jotka osaavat todellakin laulaa. Ensemblen tähdeksi nousee hyytävän roolityön tekevä Eriikka Väliahde, jota ei ole tunnistaa Väliahteeksi. Väliahde yllättää monipuolisuudellaan! Toisen mieleenpainuvan roolityön tekee aikaisemmin hieman raakilemaisesta näyttelijäntyöstä pois kasvanut Jukka Nylund, jonka Pugsley on hellyyttävän suloinen ja kokonainen roolityö. Olen nähnyt Nylundin useammissa musikaalirooleissa, ja on ollut ilo seurata nuoren, taitavan tekijän kehityskaarta!

Mikä taas ei? - Moitteet lähtevät mielestäni ennen muuta alkuteoksesta: teos on varsin tylsä ja mitäänsanomaton. Vaikka musiikki hakee vaikutteita eri tyylisuunnista, kuulostaa se yllättävän samasta tuutista puserretulta musikaalihötöltä.
Musiikin lisäksi tarinalta olisi odottanut hieman enemmän. Nyt koko esitys jää varsin pinnalliseksi irtonaisten vitsien ja musiikkinumeroiden kokonaisuudeksi. Jollekin tämänkaltainen esitys varmasti sopii, mutta minä kaipaan musikaaliltakin jo enemmän!

Mitä jäi käteen? - Broadway-höttöä, joka ei ollut minun makuuni. Mielestäni vika on enemmänkin lahden toisella puolen, eikä TTT:n tekijöissä.

Miete/ajatus/kysymys? - Musikaaleissa voi olla myös sisältöä.

Tähdet? - Kaksi tähteä.

Esityksen omat sivut
Traileri

Q-teatteri: Hämeenlinna (23.10.2013)


















Kuva: Pate Pesonius

Mikä? - Juha Itkosen käsikirjoittama Hämeenlinna. Ohjaus Jussi Nikkilä.

Kuka tai ketkä? - Q-teatterin kantaesitys.

Miten? - Juha Itkonen on kirjoittanut Q-teatterille näytelmän kotikaupungistaan, Hämeenlinnasta. Aikaisemmin näyttelijänä tunnetuksi tullut Jussi Nikkilä on tällä kertaa astunut ohjaajan saappaisiin. Itkosen näytelmä kertoo maakuntakaupungin asukeista, ja sinne saapuvasta toimittajasta (Sanna-Kaisa Palo). Toimittaja haluaa kirjoittaa positiivisen jutun tulevaan Kuukausiliitteeseen hämeenlinnalaisista taviksista, sillä se on juuri nyt mediaseksikästä ja kiinnostavaa: tavikset.

Mikä onnistui? - Esityksen kaikki osatekijät tuntuvat olevan kohdillaan. Itkosen tiivis teksti osoittaa, etttä yksinkertainen on kaunista. Dialogi on äärimmäisen sujuvaa, napakkaa ja hulvatonta.
Jussi Nikkilän esikoisohjaus on tasavertainen Itkosen upean tekstin kanssa. On ihailtavaa nähdä näin varma esikoisohjaus, vielä kantaesitettävästä tekstistä. Nikkilälle voi povata pitkää ja vaiherikasta uraa myös teatteriohjaajana!
Esityksen näyttelijäntyö on herkullista. Sanna-Kaisa Palo nousee hillittömällä roolityöllään ansaitusti esityksen valokeilaan. Palo on minulle uudehko tuttavuus teatterinäyttämöillä, häntä voisi nähdä näillä estradeilla enemmänkin! Palo on armoitettu komedienne, tarkka ja sopivan piikikäs.
Palon ollessa näytelmän dynamo, on Hannu Kivioja näytelmän sielu, itse herra Sympaattisuus. Kivioja piirtää elämää kaltoin kohdelleen miehen intensiivisesti ja pienillä vedoilla. Kiviojan näyttelijäntyötä on ihanan helppo seurata.
Camilla Nenosen hyvin minimalistinen lavastus ja Ada Halosen valosuunnittelu tukevat esityksen sisäistä maailmaa erinomaisesti.

Mikä taas ei? - En löydä tästä esityksestä oikein mitään moitteen sanaa!

Mitä jäi käteen? - Kiinnostava esitys Hämeenlinnasta. Olen vieraillut paikkakunnalla, muistini mukaan, vain yhden kerran, ja esitys mielestäni kuvasi Hämeenlinnaa äärimmäisen hyvin. Vieraillessani kaupungissa alkusyksystä mielessäni pyöri sana "sympaattinen", joka kuvaa esitystäkin oikein hyvin.

Miete/ajatus/kysymys? - Yksi syksyn mielenkiintoisimmista ja toimivimmista esityksistä.

Tähdet? - Neljä ja plussa päälle. Hyvä fiilis.

Esityksen omat sivut

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Lahden Kaupunginteatteri: Kissa kuumalla katolla (16.10.2013)


















Kuva: Lauri Rotko

Mikä? - Tennessee Williamsin klassikkoon perustuva Kissa kuumalla katolla. Ohjaus Hilkka-Liisa Iivanainen.

Kuka tai ketkä? - Lahden Kaupunginteatteri

Miten? - Tennessee Williamsin klassikko Kissa kuumalla katolla on saanut tuoreen tulkinnan Lahden Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.

Mikä onnistui? - Pääosin nuorten suunnittelijoiden valmistama esitys nousee yhdeksi vuoden mielenkiintoisimmista klassikkotulkinnoista. Positiivista on myös että tämänkaltainen esitys nähdään muualla kuin pääkaupunkiseudulla.
Hilkka-Liisa Iivanaisen ohjaus pölyttää onnistuneesti klassikkoa, ja tuo toimivasti teoksen tähän päivään. En ole aikaisemmin nähnyt Iivanaisen töitä, mutta luulenpa, että tulen tulevaisuudessa seuraamaan hänen töitään laajemmaltikin.
Esityksen näyttelijäntyö on tasaisen varmaa. Elsa Saisio ja Tapani Kalliomäki ovat tasavertainen pari, jotka kannattelevat esitystä intensiivisellä ja monisyisellä ilmaisullaan. Sivurooleista mieleen jäävät Liisa Loponen ja Maiju Saarinen, jotka näyttelevät ihailtavan lempeästi.
Esityksen komeasta visuaalisesta suunnittelusta on vastannut Jenni Kääriäinen. Kääriäisen lavastus ja valosuunnittelu uudistaa rohkealla teatterin kovin perinteistä visuaalista ilmaisua.

Mikä taas ei? - Paikoitellen esityksen rytmi tuntui laahaavan turhankin pitkään paikallaan - luulen että tämä johtuu klassikkotekstistä. Tilaa ja ilmaa jokainen esitys tarvitsee, mutta joskus sitä on ripoteltu esityksiin liikaa.

Mitä jäi käteen? - Vihdoinkin mielenkiintoinen ja perusteltu klassikkotulkinta.

Miete/ajatus/kysymys? - Lisää nuoria tekijöitä maakuntateattereihin!

Tähdet? - Rohkeasta klassikkotulkinnasta kolme ja puoli tähteä.

Esityksen omat sivut
Traileri