sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Jarkko Tamminen: Stars show (6.11.2013)



















Kuva: Ville Juurikkala

Mikä? - Jarkko Tammisen Stars Show Linnanmäen Peacock-teatterissa

Kuka tai ketkä? - Jarkko Tammisen omatuotanto

Miten? - Jarkko Tammisen monen vuoden unelmasta on vihdoinkin tullut totta. Viime vuodet lauluimitaatiota mm. Tanskassa opiskellut Tamminen on rakentanut Peacock-teatterin lavalle hittikavalkadin, jota ryydittää livebändi, tanssiryhmä sekä vierailevana solistina Laura Voutilainen. Parhaaseen pikkujouluaikaan ensi-iltansa saaneen show'n suosiosta kertoo sekin tosiseikka, että kaikki loput esitykset ovat tällä hetkellä loppuunmyytyjä.

Mikä onnistui? - Jarkko Tamminen osoittaa show'llaan nousevansa suomalaisten imitaattoreiden kärkiryhmään. Tammisen monipuolisuus hätkähdyttää hahmo toisensa jälkeen! Lempihahmokseni nousee ehdottomasti Paula Koivuniemi. Tamminen tekee Koivuniemestä niin käsittämättömän aidon look-a-liken, että jaksan ihmetellä muodonmuutosta vielä tänäkin päivänä.
Yksi illan ehdottomista yllättäjistä on Laura Voutilainen. Tiesin, että Voutilainen osaa laulaa komeasti, mutta että hän osaa heittäytyä näin reippaasti ja tehdä uskomattoman hauskoja hahmoja ja karikatyyrejä. Voutilaisen hahmokavalkadi on myös valtava, hahmoista mieleen jäävät etenkin Haloo Helsinki!-yhtyeen Elli, mutta myös Beyonce sekä Tina Turner-numero, jossa Voutilainen pääsee esittelemään myös tanssitaitojaan.

Mikä taas ei? - Paikoitellen minua häiritsi Tammisen omille vitseilleen naureskelu; jos tehdään yleisölle viihdettä, niin annetaan yleisön hoitaa se nauraminen ja keskitytään itse siihen viihteen tekemiseen - eikö vaan?

Mitä jäi käteen? - Syksyn kovin viihdepaukku! Äärimmäisen onnistunut ilta ja hyvä fiilis.

Miete/ajatus/kysymys? - Tamminen teki tämän kaiken omalla riskillä ja ilmeisesti myös omalla rahalla. Suuri respect jätkälle!

Tähdet - Tähtiä neljä ja puoli. Kaikinpuolin täydellinen show!

Esityksen omat sivut
Video show'n ensi-illasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti