torstai 6. helmikuuta 2014

Metropolia-teatteri: Inishmaanin rampa (06.02.2014)


























Kuva: Jalmari Eskelinen

Mikä? - Martin McDonaghin kirjoittama Inishmaanin rampa

Kuka tai ketkä? - Metropolia-teatteri. Ohjaus Samuli Jaskio

Miten? - Inishmaanin saari, 1930-luvun Irlanti. Pienen yhteisön paineet ahdistavat rampa-Billyä (Liila Jokelin). Aikuistumisen kynnyksellä kamppaileva Billy asuu yhdessä tätiensä Eileenin (Siina Mäenpää) ja Katen (Vilma Kinnunen) kanssa, sillä pojan vanhemmat kuolivat tapaturmaisesti Billyn ollessa lapsi. Kyläläiset pitävät Billyä vain outona haahuilijana, johon törmää usein pellon reunalla tuijottamassa lehmiä. Elämä Inishmaanin saarella ei enää miellytä Billyä, ja hänelle tarjoutuukin mahdollisuus jättää taakseen koko pieni saari ja sen ihmiset. Billy tulee elämänsä risteyskohtaan, jossa hänen täytyy tehdä ehkä hänen elämänsä tärkein valinta.

Mikä onnistui? - Ensiksi on pakko todeta, että Martin McDonaghin näytelmä on valtavan upea, huikean kaunis tarina rampa-Billystä. Myös Samuli Jaskion esikoisohjaus on yllättävän seesteinen, tasainen ja varma. Jaskio luottaa tarinan voimaan, mitä näkee nykyisin suomalaisissa teattereissa aivan liian harvoin. Ohjaajan luotto ei ole turha: kun uskoo tarinaan, ja sen tekee vilpittömästi, se myös koskettaa.
Esityksen näyttelijäntyö on tasalaatuista, mikä on äärimmäisen harvinaista Metropolia-teatterin tuotannoissa. Liila Jokelinin pienieleinen ja koskettava Billy on yksi upeimpia Metropoliassa näkemiäni roolitöitä. On sanomattakin selvää, että Jokelin kannattelee vahvalla roolityöllään koko esitystä. Samaan, vaikuttavaan pienieleisyyteen yltää myös Vilma Kinnunen Katena. Kinnusen näyttelijäntyö on ihailtavan rentoa ja välitöntä, jota on helppo seurata.
Täti-Eileenia näytelleen Siina Mäenpään ulosanti on puolestaan esimerkillistä ja vahvaa. Teo Mattila Bartleyna on sympaattinen, mutta myös karismaattinen esiintyjä ja Kiia Laine napakka ja ihastuttavan hauska Helen. Aki Kuukasjärvi (Johnnypatmike) ja Eemeli Utunen (Babbybobby) näyttelevät mainion rehdisti, ja Johanna Ahonen Mammynä naurattaa varsinkin elokuvan katselukohtauksessa.
Esityksen visuaalisuus poikkeaa myös raikkaalla tavalla aikaisemmista Metropolian tuotannoista. Satu Sinkon lavastus, Aliisa Hautaviidan puvustus ja Joonas Saineen valot luovat osuvaa ajankuvaa. Simo Pitkäsen musiikki on mielettömän kaunista, jota Henri Vahteren äänisuunnittelu tukee varsin onnistuneesti.

Mikä taas ei? - Toimivan ja hyvin rytmitetyn ensimmäisen puoliajan jälkeen toinen puoliaika tuntuu  haparoivammalta. Myös dramaturgisesti esityksen vaikeimmat kohtaukset sijoittuvat kakkospuoliskolle, jolloin katsoja joutuu jonkin verran tsemppaamaan keskittymiskykynsä kanssa. Haparointi ja rytmiset epätarkkuudet ovat kuitenkin pieniä, lähes huomaamattomia muotoseikkoja.
Henkilöohjaus on paikoitellen myös hieman puutteellista, ja varsinkin toisella puoliajalla nuorten näyttelijöiden maneerit ja osittainen heikko artikulaatio alkavat pienesti vaivaamaan. Mutta vain pienesti.

Mitä jäi käteen? - Tätä olen odottanut! Olen nähnyt kymmeniä Metropolia-teatterin esityksiä, ja olin jo käytännössä katsoen menettänyt uskoni koko teatterin tuotantoihin. Tämä esitys kuitenkin palautti uskoni nuoriin tekijöihin ja suomalaiseen teatterialan koulutukseen - huraa!

Miete/ajatus/kysymys? - Luota tekstiin.

Tähdet - Korkealaatuisesta opiskelijatyöstä neljä tähteä.

Esityksen Facebook-tapahtuma (huom. viimeiset esitykset ma 10.2. ja ti 11.2.)
Traileri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti