lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kokkolan Kaupunginteatteri: Dorian Grayn muotokuva (14.2.2014)


























Kuva: Kokkolan Kaupunginteatteri

Mikä? - Oscar Wilden ja Tuomas Timosen Dorian Grayn muotokuva.

Kuka tai ketkä? - Kokkolan Kaupunginteatterin vierailu kulttuuritehdas Korjaamolla. Ohjaus Sini Pesonen.

Miten? - Oscar Wilden klassikkoon perustuva Dorian Grayn muotokuva kertoo nimensä mukaisesti mieheksi yllättävän kauniin, hivenen naiivinkin Dorian Graysta (Pia Andersson). Grayn ystävä Basil Hallward (Sini Hukkanen) maalaa Graysta kauniin muotokuvan, josta Gray ei kuitenkaan pidä. Hän toivoo, että muotokuva muuttuisi entistä rumemmaksi ja vanhemmaksi, ja että hän itse pystyisi säilymään kauniina ja lapsenkasvoisena nuorena miehenä.

Mikä onnistui? - Kokkolan Kaupunginteatterin johtajan Sini Pesosen ohjaus on raikas ja selkeä, mutta samalla monisyinen. Tuomas Timosen sovitus puhekielisine vivahteineen on sekin selkeää, jota Pesosen ohjaus rytmittää erinomaisesti.
Näyttelijät ovat myös erinomaisia. Pia Andersson Dorian Grayna on kaikesta tapahtuneesta huolimatta todella lutuinen, jonka eteen katsojakin voisi tehdä mitä vaan. Miili Matikaista näissä vierailuesityksissä paikannut Milla Kangas on kaunis ja hämmennyksessään sympaattinen Sibyl Vane. Sini Hukkanen näyttelee miesroolinsa sortumatta kliseisiin, Seppo Merviän lordi Henry Votton on karismaattinen dandy ja Mikko Virtasen roolityypittelyt ovat tarkkoja.
Veli-Matti Erstan valo- ja äänisuunnittelu on äärimmäisen onnistunut. Korjaamon Kulmasaliin on pystytty rakentamaan kokonainen Dorian Grayn maailma uskottavasti ja aidosti. Kulttiklassikko kohtaa nykyajan, ja sehän kuulostaa ja näyttää juuri erinomaiselta.

Mikä taas ei? - Toisella puoliajalla oli havaittavissa pientä hapuilua, eikä toteutus ollut niinkään tasainen ja varma kuin ensimmäisellä puoliajalla.

Mitä jäi käteen? - Raikas esitys, hyvä fiilis.

Miete/ajatus/kysymys? - Ihan mahtavaa nähdä rohkeaa teatteria, jota tuodaan maakunnasta pääkaupunkiseudulle! Kokkola rokkaa!

Tähdet - Neljä tähteä ja plussa päälle.

Esityksen omat sivut

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Helsingin Kaupunginteatteri: Toveri K (13.02.2014)













Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri

Mikä? - Edvard Radzinskin Toveri K. Suomennos Teemu Kaskinen.

Kuka tai ketkä? - Helsingin Kaupunginteatteri. Ohjaus Roman Vitjuk.

Miten? - Edvard Radzinskin näytelmä Toveri K:sta, Stalinin kuiskaajasta saa maailman kantaesityksensä Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. HKT itse kuvailee tarinaa fantastiseksi historiadraamaksi, jossa käydään läpi Stalinin ja K:n välistä suhdetta. On toisaalta karmivaa ajatella, että joku suomalainen on ollut vaikuttamassa Stalinin päätöksiin ja tekoihin. Mitä on todellisuudessa tapahtunut? Se ei minulle auennut tämän esityksen myötä - mutta mikä tärkeintä, esitys sai ajattelemaan ja etsimään lisätietoa näytelmän henkilöistä ja esikuvista.

Mikä onnistui? - Nyt täytyy vallan todeta, että enpä ole aikaisemmin nähnyt Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä näin raikasta ja yllättävää tulkintaa! Vitjukin ohjaus on kautta linjan varma ja tarkoin ajateltu; toteutuksesta tulee selkeästi ohjaajan näköinen ja oloinen. Vitjuk on ansiokkaasti pyyhkinyt pölyt, ja vielä perään ravistellutkin koko kaupunginteatteria - ja lopputulos on varsin miellyttävä!
Itse tarinastahan en välillä meinaa saada mitään selvää, mutta hyväksyn sen heti alusta lähtien. Ostan ohjaajan tarjoukset ja ajatukset, ja huomaan välillä nauravani ainoana katsojana ääneen: tämähän on ajoittain hauskakin!
Vappu Nalbantoglu tekee varmasti elämänsä roolin K:n Aino-vaimona. Vimmainen Nalbantoglu näyttelee sydän verellä ja riipaisevasti. Kerrassaan upeaa! Sivurooleissa nähtävät Sampo Sarkola, Valtteri Tuominen sekä Tommi Rantamäki näyttelevät myös varmasti ja Vitjukin maailman erinomaisesti omaksuneina. Markus Saaren pentu-Mannerheim on myös mainio.

Mikä taas ei? - Esko Roineen saapuessa näyttämölle noin viimeisen puolen tunnin kohdalla, esitys ja Viktjukin ohjaus kadottaa fokuksensa ja identiteettinsä. Valinnat eivät tunnu perustelluilta ja loppuunasti viedyiltä. Lisäksi Roineen roolityö on luvattoman heikko ja suorastaan turha - miksi esitystä ylipäätään mainostetaan Roineen kuvalla, jos hän on vain lopussa muutaman repliikin roolissa? Asko Sarkolan päärooli on fyysisesti, mutta myös mentaalisesti raskas, ja se ikävä kyllä näkyy. Sarkolan roolityö on hapuileva ja epävarma vielä muutama viikko ensi-illankin jälkeen.

Mitä jäi käteen? - Todella positiivinen yllätys.

Miete/ajatus/kysymys? - Raikas venäläinen tulkinta suorastaan piristytti.

Tähdet - Kolme tähteä.

Esityksen omat sivut

Tampereen Teatteri: Jatkuvaa kasvua (08.02.2014)















Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Mikä? - Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän komedia Jatkuvaa kasvua.

Kuka tai ketkä? - Tampereen Teatteri. Ohjaus Mikko Kanninen.

Miten? - Jatkuvaa kasvua on Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän trilogian, jonka kaksi aikaisempaa osaa ovat Päällystakki ja Euroopan taivaan alla, päätösosa, jossa irvaillaan ja nauretaan rahan voimalle. Tarinan keskiöön Leskinen ja Keski-Vähälä ovat Päällystakin tapaan (en muista kuin Euroopan taivaan alla -näytelmässä oli, olen ehkä tekstin joskus lukenut) reppanan taviksen, Antero Alapylpyrän, jota Tampereen Teatterissa näyttelee Tom Lindholm. Lindholm näytteli oli keskeisessä roolissa myös Tampereen Teatterin Päällystakissa, jonka näin muutama vuosi sitten.
Näen Jatkuvaa kasvua -näytelmän hyvinkin fragmentaarisena, vaikka näytelmässä löyhä juoni onkin. Alapylpyrän elämän käänteet etenevät hirvittävällä vauhdilla mielettömiin sfääreihin, josta jokainen tavis voi vain kuvitella. Mutta minkäs teet, rahanhimoissas, ihminen: se on ota tai jätä!

Mikä onnistui? - Esityksen yksittäisiä onnistumisen hetkiä tarjosi toisella puoliajalla Mari Turusen Jeesus, joka tarjosi ainakin minulle illan ainoat naurut. Turunen näyttelee Jeesuksensa rempseästi, mutta samalla rennosti.

Mikä taas ei? - Nyt täytyy sanoa, että Tampereen Teatteri vetää todelliset pohjat. Saanko esitellä, hyvä yleisö: ikäväkseni joudun tunnustamaan, että tässä on epätasaisin ja surkein esitys, jonka olen Tampereen Teatterissa nähnyt - ja se jos mikä harmittaa! Päällystakki parisen vuotta sitten oli äärimmäisen taitavasti ja kieli poskessa toteutettu, mutta tämä esitys jää vain harmittamaan. Näyttelijäntyö on hutaistua, aivan kuin tekijöille olisi tullut kiire. Ja onko tämä esitys todellakin komedia? Ei nimittäin naurata. Pistää vain tylsistyttämään. Harmi. :(

Mitä jäi käteen? - Ei mitään. Ei mitään!

Miete/ajatus/kysymys? - Kotimaisissa teksteissä on myös heikkoutensa.

Tähdet - Yksi tähti. Ei enää tämmöisiä, kiitos.

Esityksen omat sivut

Tampereen Teatteri: Kuin ensimmäistä päivää (08.02.2014)





















Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Mikä? - Anna Krogeruksen Kuin ensimmäistä päivää.

Kuka tai ketkä? - Tampereen Teatteri. Ohjaus Marika Vapaavuori

Miten? - Kuin ensimmäistä päivää on Anna Krogeruksen mestarikynästä syntynyt näytelmä Lepolan hoitokodista. Tampereen Teatterissa Tampereelle sijoitettu hoitokoti pitää sisällään mitä kummallisempia ja mielenkiintoisimpia persoonallisuuksia. Kaiken tämän keskellä perushoitaja Ritva koittaa pyristellä hektisen työelämän ja vaikeahkonkin perhe-elämän keskellä. Muut työntekijät eivät tunnu olevan niin sitoutuneita kuin Ritva työhönsä, ja kaikki tuntuukin kaatuvan Ritvan päälle. Piristystä arkeen tuo uusi maahanmuuttajana Suomeen saapunut nuori Adam, joka aloittaa uutena työntekijänä Lepolassa. Adamista Ritva löytää itselleen kuuntelijan, jonka välittömyys ja lämpöisyys tekee Ritvaan vaikutuksen.

Mikä onnistui? - Anna Krogeruksen teksti on vain yksinkertaisesti kurko, yksi parhaimpia nykytekstejä! Krogeruksen ihmiset ovat äärimmäisen aitoja ja dialogi luontevaa.
Eila Roine leppoisana Taimina on näyttämön ehdoton kuningatar. Pienieleinen, junan lailla eteenpäin pyrkivä roolityö jää taatusti Tampereen Teatterin historiaan. Marjut Sariola vakuuttaa myös perushoitaja-Ritvana. Kauniissa loppukohtauksessa Sariola koskettaa syvältä.

Mikä taas ei? - Paikoitellen esityksen rytmi tuntuu laahavan eikä vaihdot tunnu sujuvan napakasti.
Ensemblesta erottuu hieman liikaakin Kirsimarja Järvisen Seikku. Järvisen näyttelijäntyö on ehkä turhankin ylilatautunutta ja -korostunutta. Pienellä tiputtamisella roolityö olisi heti uskottavampi ja ehkä hieman ärsyttävämpikin.

Mitä jäi käteen? - Kaikin puolin toimiva esitys.

Miete/ajatus/kysymys? - Kotimaiset tekstit on parhautta.

Tähdet - Kolme tähteä.

Esityksen omat sivut

Lahden Kaupunginteatteri: Kun tyttö on hyvä (17.1.2014)


















Kuva: Lauri Rotko

Mikä? - Sirkku Peltolan, Heikki Salon ja Iiro Rantalan musiikkinäytelmä Kun tyttö on hyvä.

Kuka tai ketkä? - Lahden Kaupunginteatteri, Juhani-näyttämö. Ohjaus Sirkku Peltola

Miten? - Kolmikko Peltola, Salo ja Rantala kehittivät Tampereen Työväen Teatteriin vuonna 2007 uuden kotimaisen musikaalin Patukkaooppera. Nyt samainen kolmikko on tuonut Lahteen Patukan kevyemmän version, jonka nimikin on matkalla vaihtunut. Kun tyttö on hyvä kertoo myslipatukoita valmistavan tehtaan elämästä, ja sen työläisistä. Musikaalin keskiössä seurataan sympaattisen Ansa Vallitun elämää. Ansa on maailman kiltein ihminen, joka auttaa lähimmäistään niin siivouksessa kuin lastenhoidossakin. On mielenkiintoista huomata kuinka Kun tyttö on hyvä -musiikkinäytelmän Ansa on ihmistyyppinä hyvin samanlainen kuin Anna Krogeruksen Kuin ensimmäistä päivää -näytelmän Ritva. Ehkä he ovat sisaruksia.

Mikä onnistui? - Sirkku Peltolan käsikirjoitus sekä Heikki Salon ja Iiro Rantalan musiikki luovat äärimmäisen selkeän ja viihdyttävän kokonaisuuden. Kun tyttö on hyvä tuo ihmisen, etenkin Ansa Vallitun (Anna Pitkämäki) lähemmäksi kuin Patukkaooppera, joka oli teoksena suureellisempi ja lähtökohtaisesti viihteellisempi - ja se on juurikin Tytön vahvuus. Peltola on uskaltanut tarttua teokseen myöskin ohjaajana toistamiseen ja onkin onnistunut työssään erinomaisesti; musiikkinäytelmästä kehkeytyy yksi parhaimpia musiikkiteatteriesityksiä sitten Catsin (2007).
Musiikkinäytelmä on Erkki Rantoa näyttelevän Aimo Räsäsen juhlaa. Peltola on alunperin kirjoittanut roolin Räsäselle, ja se näkyy uskomattoman rennossa ja karismaattisessa näyttelijäntyössä. Räsänen näyttelee vapaasti, joka projisoituu myös talon omiin näyttelijöihin - näyttelijäntyö on kautta linjan varmaa ja monipuolista. Aivan mahtavaa!
Kari Junnikkalan lavastus poikkeaa lavastajan aikaisemmista töistä positiivisesti. Näyttämöllepano on konkreettinen ja selkeä. Toimii!

Mikä taas ei? - Ei moitittavaa. Erinomainen esitys!

Mitä jäi käteen? - Varsin miellyttävä katsomiskokemus. Todella positiivinen yllätys nähdä Lahdessa pitkästä aikaa laadukasta ja toimivaa musiikkiteatteria.

Miete/ajatus/kysymys? - Suomalaiset tekijät osoittavat jälleen kerran taitonsa musiikkiteatterin saralla.

Tähdet - Täydet viisi tähteä.

Esityksen omat sivut