keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kansallisteatterin kolme draamaa.
















Kun kyyhkyset katosivat on visuaalisesti komeaa teatteria. (kuva: Stefan Bremer)


Ian McEwan
Lauantai (15.2.2014)
Ohjaus Irene Aho

Ian McEwanin romaanin pohjalta tehty näyttämötulkinta on hivenen sekava. Useat tapahtumapaikat ja eri aikatasot vaativat katsojalta varsinkin ensimmäisellä puoliajalla uskomattoman intensiivistä seuraamista. Irene Ahon ohjaus vaatii katsojaltaan paljon, mutta samalla myös palkitsee. Toisella puoliskolla ajassa ei hypitä niin paljon, jolloin katsojan työ tavallaan ansaitusti helpottuu vaikkakin draaman tapahtumat johtavat konfliktiin. Kansallisteatterin Lauantai onkin parhaimmillaan lopun raastavan intensiivisissä kohtauksissa, jossa näyttelijät loistavat. Etenkin Ulla Raitio tekee upeasti vaikean roolinsa perheen tyttönä. Myös Joonas Saartamon fyysinen ilmaisu ansaitsee kiitokset, samoin kuin Seppo Pääkkösen seesteinen ja varma roolityö. Alun pitkäveteisyydestä nappaisen kuitenkin muutamia tähtiä, joten Lauantaille kolme tähteä.

* * *

Laura Ruohonen
Luolasto (5.3.2014)
Ohjaus Laura Ruohonen

Laura Ruohonen on kirjoittanut Kansallisteatterin uutukaista seitsemän vuoden ajan ja minun täytyy ikäväkseni todeta, että työtä on tehty liian pitkään - mikäli verrataan Ruohosen käsikirjoitusta ja tulkintaa Kansallisteatterissa. Pitkäveteistä ja puuduttavaa näyttämötoteutusta eivät edes pelasta visuaalinen ilme, joka on vallannut koko suuren näyttämön, sillä lavastuksen ainoaksi herkuksi jää loppupuoliskolla paljastettava muovipulloista luotu "kristallimonumentti". Näyttelijäntyö on tylsää, eivätkä Martti Suosalo ja Alma Pöysti päärooleissaan pääse loistamaan ansaitulla tavalla. Sekavasta ja tylsästä toteutuksesta Kansallisteatterin Luolastolle vain yksi tähti.

* * *

Sofi Oksanen
Kun kyyhkyset katosivat (12.3.2014)
Ohjaus Raila Leppäkoski

Sofi Oksasen itsensä sovittama Kun kyyhkyset katosivat on saanut Kansallisteatterissa varsin epätasaisen tulkinnan. Raila Leppäkosken ohjaus tuntuu jäävän monia eri aisteja herkullisesti kutkuttelevan visuaalisuuden jalkoihin; näyttelijät huutavat ja vääntelehtivät lavalla epäuskottavasti, jolloin herää vain kysymys "miksi". Karmo Mende on lavastanut Kansallisteatterin päänäyttämön raikkaasti, ja siten, että kerrankin lavastus näyttää joka kulmasta erinomaiselta ja tarkkaan harkitulta. Mikko Ijäksen suunnittelemat projisoinnit sopivat Menden luomaan maailmaan satumaisesti. Maija Kaunismaan musiikkidramaturgia ja Sakke Kiisken äänisuunnittelu kuuluvat myös esityksen herkkuihin. Kaunismaan musiikki tukee Oksasen sinänsä mielenkiintoista tarinaa erinomaisesti. Vaikka näyttelijäntyö ja ohjaus jäävät hämmentämään, nostavat visuaalisuus Kyyhkysten tähdet jopa kolmeen. Eli kolme tähteä kyyhkysille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti